Haaveissa siistit ja hoidetut istutusalueet.
Kutsu viheralan ammattilainen paikalle, ja tilanne voi olla hyvinkin pian totta.
Puutarhan hoitopalvelu on mahdollista sopia muutamaksi tunniksi tai koko kesäkaudelle.
PUUTARHAN HOITOA KERTAKÄYNTINÄ
Käynti on yksittäinen, tietyille toimenpiteille sovittu hoitokäynti.
Sinä päätät mihin puutarha-asiaan kaipaat apua.
Me kerromme milloin ja miten voisimme olla sinulle avuksi.
Toteutuskustannuksiin vaikuttavat tekemisen sisältö, mahdolliset materiaalikulut
sekä käynteihimme liittyvät matkakulut (matka-aika ja ajokilometrit).
PUUTARHAN HOITOA YLLÄPITOSOPIMUKSENA
Istutusalueiden huolenpito kestää koko kasvukauden.
Käyntikertojen määrä ja tiheys riippuvat pihakasvien määrästä, lajikkeistosta ja kasvien hoitotarpeista.
Sinä päätät, mille kasvialueille haluat meiltä hoitoapua.
Me huolehdimme toteutuksesta ja aikataulutuksesta.
Palvelun kustannuksiin vaikuttavat käyntien määrä, hoitokäyntien kesto, mahdolliset materiaalikulut
sekä käynteihimme liittyvät matkakulut (matka-aika ja ajokilometrit).
Rakennukset ja piha-alue ovat yksi kokonaisuus myös taloyhtiössä.
Hoidettuina molemmat lisäävät asumisviihtyvyyttä ja asuntojen arvoa.
Hoitomallit taloyhtiöille
Kokonaispaketti
Kokonaispaketti on apu tilanteissa, kun taloyhtiössä halutaan varmistaa piha-alueen kasveille ammattitaitoinen hoito.
Hoidamme sovitun kokonaisuuden omalla aikataululla, itsenäisesti.
Kasvien hoito toteutetaan niille suositeltuja hoitoaikoja ja -ohjeita noudattaen.
Kertasopimus
Kertasopimus on passeli tilanteisiin, kun apua tarvitaan yksittäisten toimenpiteiden toteutuksessa.
Kertakäynnin sisältö voi olla esimerkiksi istutusalueiden peruskunnostus tai pensasaitojen huoltoleikkaus.
Pihatalkoiden organisointi
Viheralan ammattilaisen avustuksella asukkaiden yhteinen tekeminen on suunniteltua ja kasvien hoito tarkoituksenmukaista.
Yhteistyöterveisin
Marita Hietikko
puutarhuri - yrittäjä