Ajatusapua pihasuunnitteluun

Oma piha on usein yksi tärkeimmistä syistä rivitalohuoneiston ostolle tai omakotitalon hankintaan. Pihan suunnittelussa omat toiveet ja vaihtoehtojen runsaus saattavat pistää kuitenkin päättäjän pään pyörälle ja homma leviää käsistä

Jotta näin ei kävisi, olen poiminut tähän artikkeliin muutaman suunnitteluun liittyvän seikan, jotka pitävät ajatukset aisoissa ja toivon mukaan myös helpottavat itse suunnittelua.

Pihan suunnittelu on mukavaa puuhaa, kunhan malttaa nähdä siinä vähän vaivaa ja olla ratkaisujen teossa itselleen rehellinen. Monesti nimittäin käy niin, että alkukesästä painetaan täysillä ja kehitellään uusia juttuja intoa puhkuen, mutta jo juhannuksena innostus laantuu ja tekeminen alkaakin tuntua pakolta. Ja sehän ei ole pihanhoidon ja omistamisen tarkoitus. Eihän?

🔴 Ympäristön tasaaminen, riittävästi multaa ja nurmikonsiemenet pintaan. Siisti nopea juttu ja edullinenkin tapa viimeistellä puutarha, mutta onko ratkaisu pitkän päälle kuitenkaan toimivin ja tarkoituksenmukaisin vaihtoehto?

✔ Kun puutarha suunnitellaan etukäteen, ovat rakentamisen kustannukset paremmin tiedossa ja ratkaisuista tulee pitkäaikaisempia, kun materiaalivalintoja tehdään jo suunnitelman paperivaiheessa. Lisäksi tekemisestä tulee sujuvampaa, kun eri elementtien sijoittelutkin on suunniteltu jo suurin piirtein valmiiksi paikoilleen.

5 askelta kohti pihan suunnittelua

Ole rehellinen itsellesi, kun mietit valintojasi ja tee suunnittelulle realistinen budjetti. Huomioi suunnitelmissa myös pihan muut käyttäjät (puoliso, lapset …)  sekä heidän mahdolliset pihatoiveensa.

1. Mikä on puutarhan käyttötarkoitus?
Oma kasvihuone.

Mieti tarkkaan, miten puutarhaa käytetään – ihan oikeasti!

Halutaanko puutarhan antavan esteettistä mielihyvää, tuottavan syötävää ravintoa vai molempia?

Halutaanko pihan toimivan harrastuspaikkana, leikki- ja pallopelitilana, hyötyviljelytonttina, mukavana oleskelutilana vai kaikkia näitä?

Tarvitaanko ja käytetäänkö pihan kaikkia alueita läpi vuoden?

Missä säilytetään harrastevälineet, pyörät, peräkärryt? Ovatko ulkona sijaitsevat kodinhoitopisteet toimivasti sijoiteltuna ja onko niiden käyttö sujuvaa myös talvella? Onko osa tontista talvella kokonaan käyttämättä? Onko lumille riittävästi auraustilaa omassa pihassa?

2. onko puutarha kaikkien toiveiden täyttymyspaikka?
Turvallinen leikkipaikka!

Mitä pienempi piha, sitä tarkemmin kannattaa miettiä sen sisustamista.

Pienen pihan ratkaisuna on yksinkertaisuus. Vähemmän yksityiskohtia on monesti tehokkaampi ratkaisu kuin valikoiman runsaus.

Yhtenäiset istutusalueet kasvattavat tunnetta todellisuutta isommasta tilasta.

Kokonaisuudesta tulee tyylikäs, kun pihan rakenteissa käytetään samoja materiaaleja ja kasveissa yhtenäistä tyyliä. Esimerkkinä kokonaisuudesta erottuvat eriväriset lehdet ja toisiinsa sopivat kukkien värit. Kolmen lajin yhdistelmä on monesti riittävä määrä yhtenäisen perenna- tai pensasryhmän rakentamiseen.

Monikerroksisuus luo näyttävyyttä!

Puutarhassa puut ja taivas toimivat kattona, pensaat tai aita seinänä, nurmikko, laatoitukset ja laudoitukset lattiana ja kukat tauluina.

3. Huomioi lähiympäristö ja vuodenaikamme

 Huomioi lähiympäristö ja näkymät eri vuodenaikoina.

Kaipaako ympäristö ja kasvillisuus täydennystä lehtien pudottua? Onko ympärillä harmaata peltoa, joka kaipaa vastapainoa. Onko taustalla tiuha metsä vai puuttuuko talvinäkymästä vihreys kokonaan?

Suuntaa katseesi myös naapuruston suuntaan. Mitä haluat nähdä omalle puolelle ja miltä oma puoli näyttää muille?

Metsätontilla ja paahteisella kalliolla menestyvät ja sopivat aivan erilaiset kasvit.

Selvitä pihasi kasvuvyöhyke ja tutustu sen pienilmastoon (=istutusalueen valo-, lämpö-, tuuli- ja lumiolosuhteet). Kasvuvyöhykkeistä lisää >> täältä.

Katsele ympärillesi! Mitä kasveja alueella kasvaa luonnostaan ja ota niistä vinkkejä kasvuolosuhteiden selvittelyyn. Poimi värisuunnitteluun mukaan myös lähialueen värimaailma.

Ikivihreyttä havukasveilla.
4. tee kestäviä valintoja

Ruokamullat talon ympärille, nurmikonsiemenet maahan ja kesäkukat purkkeihin.  Tuttuakin tutumpi talonrakentajan pelastusratkaisu, kun rakentamisesta väsyneenä yritetään hätäpäissään saada tontti nopeasti yleissiistiksi. Helposti ja edullisesti – ilman suunnitelman häivää.

Kotipihan viimeistely pelkästään isolla nurmikkoalueella on ok, mikäli siihen on perusteita. Hyvä sellainen on perheen palloilua harrastavat lapset ja heille halutaan omaan pihaan kunnon pelialue.

Tekemällä puutarhaan kestäviä valintoja säästyy aikaa, ylimääräistä työtä ja lopulta myös kustannuksia. Mieti valmiiksi, paljonko puutarhaan voidaan ja halutaan sijoittaa euroja.

Uudistalon rakennusbudjettiin lasketaan usein piharakentamisen osuudeksi noin 10 % kokonaiskustannuksista. Hyvä työluku, mutta silti omalle pihalle kannattaa tehdä yksilöity laskelma, omat materiaalivalinnat huomioiden, niin ei tule yllätyksiä.  Ja pidä siitä kiinni! 

Älä käytä piharakentamiseen varattua rahaa muuhun rakentamiseen tai eteen tuleviin ’pakollisiin’ muihin hankintoihin.  

Vesi puutarhan elementtinä voi syntyä luonnostaan tai sen voi rakentaa.

Mieti nurmikon tilalle / rinnalle muitakin katteita!

Kuorikkeiden, hakkeiden ja jopa soran värivalikoima on runsas. Värit vihreän rinnalla elävöittävät kokonaisuutta ja tuovat näkymään ryhtiä. Jos tontti ympäristössä on metsäisessä ympäristössä, kuntta sopii loistavasti nurmikon moderniksi korvaajaksi.

Muodosta istutuksista yhtenäisiä istutusryhmiä!

Yhtenäinen istutusalue tekee yleisnäkymästä tyylikkäämmän ja puutarhan hoito on rajattujen alueiden takia helpompaa. Kasvitkin viihtyvät paremmin lähekkäin istutettuina – yhdessä.

Salliiko pihabudjetti luonnonkivet tai betonikiviratkaisut?

Kivirakennelmat ja –laatoitukset nostavat rakentamisen kustannuksia, mutta ovat pitkäikäisinä satsauksen arvoisia. Kivellä saa pihan rakenteisiin näyttävyyttä ja kivettyjä kulkureittejä on helppo käyttää ja pitää siisteinä.

Mieti tilannetta, kun kolaat ensilumia talvella irtonaisesta sorapihasta tai kiinteäpintaiselta kivi- tai asfalttipinnasta sivuun.  Kummastako on enemmän hommia keväällä, kun leikkaat ensimmäisen kerran nurmikkoa?

Taimien koko vaikuttaa hintaan, aikaan ja ulkonäköön!  

Ostamalla taimet

  • Isoina, maksat enemmän ja saat nopeammin valmiin näköistä.
  • Pieninä, joudut odottamaan pihan valmistumista täyteen kasvuunsa muutaman vuoden, mutta hankinta- ja perustamiskustannukset ovat alhaisemmat. Monesti pienempien taimien kasvuun lähtö on myös varmempaa.

Mieti pihanäkymää myös kasvien lepokaudella!

Suomen luonto ja pihamme ovat puolet vuodesta lehdettömiä ja monta kuukautta lumen peitossa. Huomio suunnittelussa asumiseen liittyvien tilaratkaisujen talvikäyttömahdollisuudet sekä tilatarpeet istutusten sijoittelussa. Lumitilat, katolta tippuvat lumet…

Älä kuitenkaan turhaan epäröi havukasvien, puiden ja pensaiden hankintaa.

Hyödynnä tontilla oleva kasvillisuus ja kivet! 

Raivauksessa paljastuvat kivet kannattaa hyödyntää maantäytössä sekä istutusalueiden somisteena. Mieti vanhojen kasvien käyttömahdollisuus uudelleen, ennen automaattista hävittämistä.

Ellet keksi käyttöä omiin tarpeisiin, jollekin toiselle niistä voi sitä olla. Kierrätä!

5. Paljonko ehdit ja voit viettää aikaa puutarhassa?

Hyvännäköinen nurmikko ja kauniisti kukkivat kesäkukat tarvitsevat säännöllisesti hoitoa ja aikaa. Iso nurmikkoalue ei ole sama kuin helppohoitoinen puutarha.

Jos olet paljon poissa kotoa tai voimasi eivät riitä pihan hoitoon, puutarha kannattaa rakentaa oikeasti helppohoitoisista elementeistä.

Ota ratkaisuksi yhtenäiset istutusalueet ja erilaiset katteet. Tee yhtenäisiä istutusalueita ja sisusta ne monikerroksisesti pensailla, puilla ja monivuotisilla perennoilla.

Usko pois. Loppupeleissä tämä ratkaisu vapauttaa sinulle puutarhan hoidossa aikaa muuhun.

Nurmikkoa pitää leikata pari kertaa viikossa koko kesän, mutta pensas- ja puustokasvillisuus sekä perennaistutukset tarvitsevat hoitoa vain muutaman kerran kasvukaudella. 

Mieti siis ratkaisuja tehdessäsi kesää juhannuksen jälkeen…

Paljonko sinulla ja perheelläsi on aikaa ja mahdollisuuksia pihan hoitamiseen? 

Hyvännäköinen nurmikko pitää leikata keväästä syksyyn pari kertaa viikossa (ellet hanki tai omista robottia) ja hyötykasvit tarvitsevat kastelua ja muuta hoitoa keväästä satokauteen saakka, jopa päivittäin.

Onko iso kasvimaa tai oma kasvihuone lopulta ihan oikeasti tarpeellinen?

Ellet ole innostuksestasi ihan varma, kokeile ensin ruukku- tai lavakaulusviljelyä. Pienikin määrä yrttejä ja oman maan tuotoksia on yllättävän riittoisaa. Ja tomaateissakin on lajikkeita, jotka pärjäävät hyvin kesän ruukkuistutuksena, lämpimällä seinustalla.

Kuka kastelee kesäkukkaistutukset ruukuissa ja laatikoissa, kun oma väki on useita päiviä peräkkäin poissa kotoa?

Kukkatarhaan istutetut monivuotiset perennat ja kesäkukat saavat kosteutta myös maasta, mutta astioissa ne tarvitsevat ihmisen jatkuvaa huolenpitoa.

  • Valitse kesäkukiksi ainakin lajeja, jotka kestävät myös kuivuutta. Ja hanki kukille isot astiat, jotta voit istuttaa taimet kastelukiteitä sisältävään runsaaseen multamäärään.
Raikasta aamukastetta

Kiitos lukijani ajastasi. Toivottavasti sisällöstä on sinulle apua.

Jos suunnittelu tai pihan hahmotus tuntuu haastavalta, ota yhteyttä. Ratkaistaan asioita yhdessä – pala kerrallaan!

-Marita 💚


 

Jaa artikkeli ystävillesi ! Sharing is caring 💚

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *