Kuntta, metsäsiirrännäinen, metsänpohjamatto tai varpumatto on kumpuilevilta mökkipihoilta kotipihasisustukseen levinnyt metsänpohjasiirre. Mainio kateratkaisu pihoille, joilla on ennen rakennuksia kasvanut mäntyjä, varvikkoa ja muita metsän alkuperäiskasveja.
Tästä artikkelista saat vastauksia, mitä asioita tulee huomioida kunttapintaa rakentaessa.

Nopeasti valmis, ekologinen ja helppohoitoinen
Kunttamatto nostetaan maanomistajan luvalla hakkuualueilta ennen hakkuita.
- Metsänpohja saa jatkaa elämäänsä uudella paikalla – kotipihan ympäristössä.
Kuntta ei tarvitse nurmikon tapaan viikoittaista ylläpitohoitoa eikä yleensä myöskään peruskorjauksia.
- Tärkein vaihe menestymisen kannalta on huolellisesti tehdyt pohjatyöt sekä ensimmäisen kasvuvuoden kastelu.
Kuntta juurtuu uuteen paikkaansa parhaassa tapauksessa jo vuodessa.
- Oman ’metsän’ piirakkamarjasato voi olla todellisuutta yllättävän nopeastikin.
Metsänpohjan perusvarvusto koostuu mustikoista, puolukoista, suopursuista, kanervista, variksenmarjoista ja sammalesta.
- Mustikkavarpuinen kunttapohja sopeutuu parhaiten varjoiselle alueelle ja puolukkapohjainen valoisammalle ja kuivalle paikalle.

Kuntta luo pihaan happaman kasvualustan.
On loistava alusta esimerkiksi atsaleoille, alppiruusuille ja erilaisille havukasveille.
6 VAIHETTA KUNTTAPIHAN RAKENTAMISEEN
1. Tilaus ja toimitus
Mittaa alue neliöinä.
- Lisää pinta-alaan 10 %.
Kunttamatto ei kestä pitkää varastointia.
- Selvitä toimitusaika ja varmista, että asennus pystytään toteuttamaan välittömästi kunttalevyjen tontille toimituksen jälkeen.
Kunttatoimitukset käynnistyvät lumen ja roudan sulettua, yleisimmin toukokuun puolivälin jälkeen.
- Kunttatoimittajista suurin osa on runsaslumisilla Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilla.
Kotipihoille kuntta toimitetaan yleensä levyinä.
- Rullatut matot ovat painavia ja vaativat painonsa takia konevoimia siirtelyyn.
Kuntta pitää olla minimissään 5 cm paksu ja pinta-ala 100 x 100 cm.
- Levyjen paksuus on yleensä 10-15 cm ja koko noin 100 x 120 cm.
- Koko on optimaalinen siirrettävä ’ihmisvoimilla’.
Matot kuljetetaan muoviin pakattuina ja toimitetaan kuorinnan jälkeen viivytyksettä asennuspaikalle.
- Jos kesä on kuuma ja kuiva, siirrä tilaus ja toimitus syksymmälle.
- Asennuksia ei suositella kuivumisriskien takia kuumalla ja kuivalla kaudella toteutettaviksi.
2. Varastointi
Kuntan asennusaika on muutama päivä nostosta.
- Asenna viimeistään 10 päivän sisällä.
Jos asennus venyy tai kuljetuslämpötila on ollut korkea, varastoinnin olosuhteiden merkitys korostuu.
- Varastoi levyt muovisuojista avattuina, maahan levitettyinä ja auringolta suojassa.
- Kastele mattoja tarvittaessa, että juuristo pysyy kosteana.
3. Pohjavaatimukset
Asennusalueen maapohjan pitää olla kosteutta pidättävä, rikkaruohotonta ja ravinneköyhää.
- Esimerkiksi hietamoreenimaa sopii suoraan asennusalustaksi.
Varmista pohjamaa tasaisuus ja oikea kallistus.
- Tasaa tarvittaessa.
Peitä multainen, savinen tai muuten rikkakasveista rehevöityvä kasvualue ennen asennushiekan levitystä suodatin-, kate- tai maisemointikankaalla.
- Kankaan tarkoituksena on erottaa pohjamaakerros asennuskerroksesta ja estää varpujuuristoa tukahduttavien heinien ja rikkaruohojen puskeminen kuntan läpi.
- Kankaan tulee olla hengittävää ja ravinteet läpäisevää, ettei homekasvustoa pääse syntymään juurakkoon.
- Toimivia kankaita ovat biohajoavat katekankaat ja myrkyttömät polypropeenikankaat -molemmat luontoystävällisiä valmisteita ja saatavissa valkoisena ja ruskeana.
Levitä kankaan päälle 10 -15 cm kerros puhdasta, hienoa hiekkaa.
Hiekka voi olla tavallista routimatonta täyttöhiekkaa.

4. Asennus
Mattolevyjen pitää olla toimitettaessa ehjiä ja käsittely asennuspaikalla varovaista.
- Mitä vähemmän levyjä siirrellään, sitä vähemmän matto ja juuristo vahingoittuvat.
Vältä mattolevyjen tarpeetonta hajottamista.
- Jokainen leikkaus vähentää varpujen toimivaa juuristoa.
Ole varovainen mattojen käsittelyssä.
- Juuristo repeytyy ja vaurioituu herkästi liian rajulla käsittelyllä.
- Asennustyökaluksi sopii esimerkiksi talikko.
Matot asennetaan toisiinsa kiinteästi, puskusaumalla.
Varmista välien raottomuus, ettei mattojen reunuksen pääse kuivumaan.
Kuiva reuna heikentää juurien yhteen juurtumista.
Jyrkkiin rinteisiin kunttamatto on hyvä tapittaa pohjamaahan kiinni.
5. Asennuksen jälkeinen hoito
Kastele kuntta-aluetta runsaasti, niin juurtuminen varmistuu.
- Juurtuminen varmistuu ja vauhdittuu, kun turvekerroksen pidetään juurtumisvaiheessa läpikosteana.
Syksy on kosteuden kannalta helpompaa asennusaikaa kuin kevät ja kesä.
- Kuumalla ja kuivalla säällä kunttamatot kuivuvat herkästi ja hyvä lähtötilanne voi muuttua epätoivoksi, jos aluetta ei kastella riittävästi.
- Kevät ja kesäasennusten hoidossa kannattaa käyttää apuna sadettajaa.
- Syksyllä asennettuakin aluetta pitää kastella, mutta olosuhteiden ollessa viileämmät ja kosteammat, kastelun tarve on kesäaikaa vähäisempi.
Kunttalevy on riittävän kosteaa, kun levyä nostaessa ja puristaessa turpeesta tihkuu vettä kuin taulusienestä.
- Jos levyjen reunat alkavat asennuksen jälkeen nousta karrelle, on kuntta saattanut päästä kuivumaan jo liikaa.
- Kuivuus on iso riski varvikon kasvun tuhoutumiselle, joten muista huolehtia riittävästä kastelusta!
Jos kaikista suodatinkankaista ja rikkaruohottomista asennusalustoista huolimatta kuntan seasta nousee rikkakasveja ja heinää…
- Toimi samalla tekniikalla kuin kukkatarhan hoidossa 😁.
- Kitke rikkakasvit mahdollisimman nopeasti pois, niin niiden juuret eivät pääse leviämään ja siemenet lentelemään kukinnoista ilmaan.
6. Kustannukset
Kuntan hankintakustannuksiin vaikuttavat kuntan määrän ja kuljetuksen lisäksi kuorintamenetelmä ja purkuolosuhteet määräpaikassa.
Suoraan kuljetuslavalta asennuskohteeseen siirto on edullisinta ja käsityö alku- ja loppupäässä lisää kustannuksia.
Kunttatuottajien sivustoilla ilmoitetut mattojen neliöhinnat vaihtelevat pääosin 20 – 30 €:n haarukassa.
Kunttatuottajien sivuja

Kiitos lukijani. Toivottavasti artikkelin sisältö miellytti ja oli sinulle hyödyllinen.
-Marita 💚
Päivitetty 13.12.2018