Keittiöpuutarhan yrttejä

Yrttitarhasta täyteläiset aromit

On yrttikasvatuksesi kimmoke sitten koristeviljely tai näppärästi käsillä oleva tuoremaustevarasto, aromaattisia yrttejä voi ja kannattaa kasvattaa.

Keittiöpuutarhan yrttien kasvattamisen voi aloittaa kaupasta ostetun ruukkuyrtin hoivailusta. Sisällä hoivaksi riittää, kun siirrät yrtin kasteluveden pitävään astiaan sellaisenaan ja huolehdit mullan kosteudesta.

Itseäni kiinnostaa yrttien monipuoliset käyttömahdollisuudet ja väittämät niiden hyvää tekevistä terveysvaikutuksista. Tässä tarinassa on kooste selvittelyistäni omien 9 lempiyrttini osalta.  

Yrtit ovat kohtalaisen helppohoitoisia kasvatettavia 

Kasvupaikka voi olla kasvihuoneessa, avomaalla, parvekeruukussa tai ikkunalaudalla. Kasvualustana toimii parhaiten rikkakasvivapaa, peruslannoitettu ja kalkittu ( tai tuhkattu)  hiekkapitoinen multamaa.

Yrtit eivät yleisesti pidä voimakkaasta lannoituksesta, mutta pieni annos luonnonmukaista lannoitetta kasteluveteen silloin tällöin lisättynä, on ainakin kesäkaudella paikallaan. Luonnonmukainen merileväuute pitää juuriston terveenä ja on turvallista käyttää syötävien kasvien lannoitteena.

Monivuotisille lajeille kannattaa keväisin lisäksi lisätä kompostia ja hitaasti maahan liukenevaa lannoitetta.

mukavaa aromimatkaa!

Basilika
Basilikan tuoksu, tuttu yrtti italialaisista ruuista.
YKSIVUOTINEN

KÄYTTÖ: Basilikan mieto maku, tyrmäävän vahva tuoksu ja kaunis kasvusto luo monia käyttömahdollisuuksia. Lehdet sopivat silputtuina keittojen sekä kala- ja kanaruokien sekaan.

Pehmeä maku toimii myös rae- ja tuorejuuston mausteena sekä tomaattien, valkosipulin, timjamin, paprikan ja pippurin kumppanina. Paksu, kiiltävä lehti on kaunis myös yksinään koristeena, salaatin lisukkeena ja leivän päällä.

VINKKI: Pidä yrtti huoneenlämmössä. Se ei kestä kylmäsäilytystä.

VAIKUTUS: Basilikan kerrotaan helpottavan päänsärkyä ja vilustumisoireita ja auttavan ruuansulatusta. Tuoksu toimii tehokkaana hengityksen raikastajana.

VITAMIINIT: Runsaasti A-, C- ja K-vitamiineja sekä kalsiumia, rautaa, folaatteja ja antioksidantteja.

HOITO: Tarvitsee paljon lämpöä, tasaista kosteutta ja silloin tällöin annoksen merileväuutetta kasteluveden mukana. Kastele aamulla, että vesi ehtii haihtua päivällä lämmön vaikutuksesta. Iltakastelu altistaa juurimädälle.

Curry-yrtti eli Italianolkikukka
Curry-yrtti tai Italianolkikukka. Aromi jää käsiin kasvia kosketeltaessa.
YKSIVUOTINEN - SAATTAA TALVEHTIA

KÄYTTÖ: Pienet hopeanväriset lehdet tuoksuvat ja maistuvat curryltä. Yrtti sopii erinomaisesti ruuanlaittoon ja on kaunis  kukkaryhmien lehtikasvi. Lehdet maustavat padat, keitot, vihannes- ja riisiruoat sekä pikkelssin.

VINKKI: Aromit tulevat parhaiten esiin lehtiä kuumentamalla. Kätevin tapa käyttää yrttiä on lisätä oksa varsineen kypsyvän ruuan joukkoon ja nostaa nippu pois ennen tarjoilua.  Sopii riisi- ja kanaruokien mausteeksi korvaamaan rakuunaa.

HOITO: Pärjää kuivassa paremmin kuin märässä maassa. Latvojen pehmeitä versokärkiä katkomalla satoa saa koko kesän. Ei menesty talvea ulkokasvina, mutta sisällä voi talvehtia + 5-10 asteessa.

Kirveli
Mietomakuinen, raikas kirveli
YKSIVUOTINEN

Jos varmasti tiedät käsitteleväsi persiljaa lehdistöltään muistuttavaa kirveliä, olet yhden  monipuolisimpiin keittiöpuutarhan yrtteihin luokiteltavan kasvin seurassa. Mutta jos olet sattumoisin löytänyt kasvin ojanpientareelta tai villiintyneeltä kedolta – varmista laji, ettei tule yllätyksiä.

Kirvelillä on nimittäin myös hyvät ja huonot ’serkkunsa’.

Taimivaiheessa kasvusto muistuttaa myrkyttömistä kasveista persiljaa ja isona koiranputkea, jotka molemmat toki erottaa maullisesti kirvelistä.

Kukintavaiheessa kasvusto näyttää paljon samalta kuin erittäin myrkylliset hukanputki ja myrkkykatko.

KÄYTTÖ: Ranskalaisten keittiöiden lemmikkiyrtti on maultaan mieto. Sopii persiljan tapaan salaatteihin, perunaruokiin, yrttivoihin sekä munakkaisiin, mausteena ja koristeena.

Sillä voi korvata tillin käyttöä kalan maustamisessa ja toimii myös basilikan, rakuunan ja ruohosipulin kanssa. Keventää hienosti rasvaisten liha- ja kalaruokien makua ja on loistava lisuke grilli- ja kanaruuille. Mielenkiintoinen aniksen ja lakritsin makua muistuttavana yrttinä myös makeiden jälkiruokien mausteena.

VINKKI: Lisätään lämpimään ruokaan vasta vähän ennen tarjoilua, ettei miedot aromit katoa valmistuksen aikana. Lisää yrtin käyttöä silppuamalla kupillinen pitsilehtiä ruokapöytään sormimausteeksi.

VAIKUTUS: Kirvelin kerrotaan lisäävän virtsan, mahanesteen ja sapen eritystä. Sen sanotaan olevan myös tehokas ruuansulatuksen edistäjä ja kehon puhdistaja.

HOITO: Kirveli viihtyy parhaiten puolivarjossa, jossa kasvualusta pysyy paremmin kosteahkona ja täyteläiset aromit tallessa.  Sopii parhaiten tuorekäyttöön, jolloin vitamiinit ovat tallessa ja maku terävimmillään.

VITAMIINIT: Tuoreessa kirvelissä on runsaasti A- ja C-vitamiinia, rautaa, kalsiumia ja magnesiumia.

Oregano / Mäkimeirami vai Meirami /Maustemeirami
Oregano. Tuttu välimeren yrtti ja pizzamauste.
MÄKIMEIRAMI MONIVUOTINEN - MAUSTEMEIRAMI YKSIVUOTINEN

Kotipuutarhoissa ja luonnossa kasvavan monivuotisen mäkimeiramin kauppanimi on oregano ja yksivuotisen maustemeiramin pelkkä meirami.  Tunnusmerkkinä yrtille ovat pienet pyöreät vastakkaisesti kasvavat lehdet ja käpymäinen kukinto.  Oregano on maullisesti meiramia miedompi, mutta ulkonäöltään rehevämpi.

KÄYTTÖ: Maku sopii hernekeittoon, lampaanliha-, kaali-, kala- ja munaruokiin ja valkosipulin seuraksi sekä tomaattia ja chiliä sisältävien ruokien kanssa. Antaa sopivan lisävivahteen salaatteihin ja paahdettujen vihannesten seurana sekä jälkiruokien mausteena mm. juustojen, raparperin ja omenan kanssa.

VINKKI: Lisää tuore oregano ruokaan vasta valmistuksen loppuvaiheessa, ettei maku pääse voimistumaan liikaa. Kukkiva oregano on nätti lisuke kesäkukkakimppuihin. Tuoksuvien lehtien uskotaan karkottavan koita ja muurahaisia.

VAIKUTUS: Meiramin kerrotaan vahvistavan ja rauhoittavan vatsaa, lievittävän ilmavaivoja, alentavan verenpainetta ja edistävän ruuansulatusta.

HOITO: Ei siedä kylmää, eikä kovaa kastelua. Toimii myös kuivatettuna yrttinä. Säilötään pakastettuna tai kuivattuna.

VITAMIINIT: Sisältävät runsaasti vitamiineja (C,K ja E), rautaa, kalsiumia ja antioksidantteja.

VAROITUS: Saattaa aiheuttaa tuoksuherkille ärsytysoireita.

Rakuuna
Suomalaisten rakuuna. Ruotsalaisten dragon.
MONIVUOTINEN

KÄYTTÖ: Ranskalaisen keittiön perusyrtti – sopiva viinietikan ja yrttilevitteen säväyttäjä. Rakuunan mieto maku sopii useisiin ruokiin ja muiden yrttien lisukkeeksi. On erinomaista parsan ja porkkanan kanssa suoraan tai kastikkeisiin lisätynä. Antaa loistavan makucompon kana- ja liharuokiin, keittoihin ja pataruokiin sekä uuniperunoiden täytteenä.

VINKKI: Mieto yrtti sopii yrttimaailmaan totuttelijan ensimmäiseksi mauksi avaamaan aisteja uusille kokeiluille.

VAIKUTUS: Rakuunan kerrotaan poistavan elimistöstä nestettä sekä edistävän ruuansulatusta ja densinfioivan suuta.

HOITO: Monivuotinen yrtti. Huolehdi tasaisesta kastelusta. Menestyy maahan istutettuna talven yli. Säilötään pakastaen tai kuivattaen.

VITAMIINIT: Sisältää runsaasti A-, C- ja B-vitamiineja, rautaa, magnesiumia ja antioksidantteja.

Rucola – Sinappikaali
Rucolasta helppoa ja maukasta terveyspommisalaattia
MONIVUOTINEN ISOHIETASINAPPI

Kaalien sukuun kuuluva sinappisen pippurinen yrtti sinappikaali tunnetaan paremmin kansainvälisellä nimellään Rucola.  Vahvatuoksuinen rucola on terveellinen ja erittäin maukas salaattiyrtti.

KÄYTTÖ:  Sopii kylmiin ja lämpimiin ruokiin. Toimii kaikessa, mihin yleensäkin käytetään muitakin vihreitä lehtivihanneksia, kuten parsa- ja lehtikaalin kanssa. Antaa mukavan säväyksen sellaisenaan salaateissa ja sopii mozzarellan ja tomaattien mausteeksi sekä leivän päällä. Rucola on pizzan, pastaruokien ja kastikkeiden kruunu.

VINKKI: Kestää hyvin lämmittämistä, mutta kypsyy huomattavasti nopeammin kuin esimerkiksi lehtikaali.

VAIKUTUS: Rucolan kerrotaan ehkäisevän syöpää ja on hyvää luustolle, pienentäen osteoporoosin riskejä. Rucolasta sanotaan olevan hyötyä myös pitkäkestoisissa urheilusuorituksissa.

HOITO: Sopii erityisesti ruukkuviljelyyn. Viihtyy parhaiten runsasmultaisessa ja kosteassa maassa. Käytetään pitkin satokautta, ennen kukintaa, lehtien ollessa noin 5-10 senttisiä.

Leikattu sato säilyy parhaiten viileässä, haihdunnalta suojattuna, mutta on parasta tuoreeltaan. Pitkän säilytyksen kerrotaan nostavan  nitraattipitoisuutta.

VITAMIINIT: Sisältää runsaasti A-, K- ja C-vitamiineja, folaatteja, kalsiumia ja antioksidantteja.

Salvia
Salvian tunnistaa pehmeäkarvaisista lehdistä.
MONIVUOTINEN (HARVEMMIN SUOMEN OLOISSA)

KÄYTTÖ: Vahvatuoksuinen salvia sopii pitkään kypsennettävien liharuokien, marinadien ja salaattikastikkeiden mausteeksi sekä kanan ja kalkkunan kanssa. Vahva tuoksu ja hieman erikoinen kamferin maku tasaantuvat kypsennettäessä.

Hyvä makukeventäjä kinkulle, kyljyksille, makkaralle. Salviaa voi käyttää myös yrttivoin maustamiseen sekä maksa-, sieni- ja pastaruokiin. Jälkiruokayrttinä sopii omena-, juusto- ja rahkaruokien seuraksi.

VINKKI: Poistaa lihasta ja kalasta rasvaista makua. Hernekeitossa antaa makua ja vähentää lisäksi samalla ilmavaivojen syntymistä. Maku tasaantuu lisäämällä mukaan persiljaa. Tämän yrtin kokeilu kannattaa aloittaa varovasti ja käyttää tottuneenakin maltillisesti.

VAIKUTUS: Rakuunaa on käytetty teen raaka-aineena, koska sen uskotaan rauhoittavan hermoja ja auttavan hengitystietukoksissa. Vaikuttaa ruuansulatukseen, rasvaisen ruuan imeytymiseen sekä lievittää ripulia ja virtsatientulehduksia.

HOITO: Viihtyy kylmänarkana lämpimässä kasvupaikassa. Pärjää puolivarjossakin, kunhan maa on hyvin vettä läpäisevää.  Liika maakosteus mädättää juuret herkästi. Säilötään pakastamalla tai kuivattamalla. Hyvin suojattuna saattaa selvitä leutoina talvina talven yli. On yleisimmin yksivuotisena viljelty.

VITAMIINIT: Sisältää K-vitamiinia, folaatteja, magnesiumia, kuituja ja voimakkaita antioksidantteja. 4-6 tuoretta lehteä päivässä on riittävä annos aikuiselle.

Sitruunamelissa
Sitruunamelissa on raikkaan sitruunainen hapahko syötävä.
MONIVUOTINEN

KÄYTTÖ: Sopii tuoreen sitruunan korvaajaksi. Maku raikastaa rasvaisia ruokia ja sopii maustamaan kalaa, riistaa, sieniä, herneitä ja parsaa. Käy myös erilaisiin salaatteihin, marinadeihin ja salaatinkastikkeisiin. Jälkiruokayrttinä sopii jäätelön kanssa sekä juomiin, hedelmäsalaatteihin, kiisseleihin lisättynä.

VINKKI: Voimas maku peittää helposti muita makuja liikaa. Tarkkaile käytön määrää.

VAIKUTUS: Sitruunamelissan sanotaan vahvistavan hermoja, estävän masennusta ja virkistävän. Sekä auttavan unettomuuteen, jännitykseen ja stressiin.

HOITO: Viihtyy melko kosteassa kalkitussa maassa. Varo liikalannoitusta, ettei aromaattisuus katoa. On hallanarka. Sato kerätään kukinnan alkaessa. Lehtien aromit säilyvät parhaiten pakastettuina, mutta voidaan myös kuivattaa tai uuttaa öljyyn tai viinietikkaan.

VITAMIINIT: Sisältää runsaasti erilaisia aromaattisia ja hoitavia öljyjä.

VAROITUS: Isot määrät kerralla syötynä voivat aiheuttaa väsymystä, levottomuutta ja laskea alhaista verenpainetta potevan paineet liian alas.

Timjami / tarha-ajuruoho
Timjamista saa satoa pitkälle syksyyn.
MONIVUOTINEN

KÄYTTÖ: Timjamin maku taittuu lähes jokaisen ruoan mausteeksi. Erityisesti sitä käytetään kanaruokiin erilaisiin lihapatoihin, marinadeihin ja lihakeittoihin. Siitä saa myös hyvän mausteen yrttiöljyihin sekä kalakeittoihin, pizzaan ja spagettikastikkeisiin.

VINKKI: Katko timjamin oksia kokonaisina ruuan joukkoon ja poista ne ennen tarjoilua. Maku ja vaikutukset jäävät ruokaan, mutta pienten lehtien kanssa näprääminen jää vähemmälle.

VAIKUTUS: Timjamin kerrotaan vilkastuttavan aineenvaihduntaa ja alentavan kolesterolia sekä estävän verihiutaleiden kokkaroitumista. Timjamitee sopii hyvin vilustumisjuomaksi tai kurkkukivun hoitoon.

HOITO: Viihtyy parhaiten kalkkipitoisessa maassa. Ei ole erityisen halla-arka.  Lehden maku on parhaimmillaan kukinta-aikaan. Sato kerätään kukinnan alkaessa leikkaamalla versot maanrajasta. Lehdet voi pakastaa, kuivata tai uuttaa öljyyn tai etikkaan.

VITAMIINIT: Sisältää magnesiumia ja paljon antioksidantteja

🧡💚🌿💚🧡

Aromikasta yrttivuotta!

-Marita