Talvikauden sesonkiherkku – Persimoni


KAAMOSKAUDEN kultainen sesonkiherkku

Tämä on tarina lämpimien maiden hyötypuutarhoissa kasvavasta, Eebenpuun sukuun kuuluvan lehtipuun hedelmästä РPersimonista.  Miedosti makea, hieman luumun, tomaatin ja omenan sekoitusta maultaan muistuttava hedelmä on nykyisin yleisesti syys- ja talvikaudella kaupoissa myynnissä ja hinnaltaankin edullinen. 

Espanjalainen Persimoni
4 FAKTAA PERSIMONEISTA

1ÔłŹ‚É£Persimoni on marjakasvi – ei hedelm√§. Aivan kuten punainen r√§j√§ht√§v√§¬†granaattiomenakin.¬† Sekin on oikeasti marjakasvi eik√§ hedelm√§.

2ÔłŹ‚É£Persimoni, Kaki¬† ja Sharon tarkoittavat saman hedelm√§n eri lajikkeita. Kaki ja Sharon ovat Persimonista jatkojalostettuja lajikkeita.

3ÔłŹ‚É£Suomessa viel√§ vasta v√§h√§n aikaa tarjolla ollutta Persimonia on tarinoiden mukaan viljelty Kiinassa jo 1300-luvulla. Kiinan lis√§ksi hedelm√§√§ tuotetaan ainakin Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Israelissa ja Espanjassa.

4ÔłŹ‚É£Hedelm√§n satokausi alkaa lokakuussa ja kest√§√§¬† maaliskuulle saakka.

PARI TOTUUTTA HEDELM√ĄST√Ą JA LAJIKE-EROJA

¬† 1ÔłŹ‚É£Hedelm√§n kuori ja ulkon√§k√∂

  • PERSIMONI on lajikkeista suurikokoisin,¬†KAKI maultaan vetisin.
  • Jokainen lajike on ohutkuorinen ja pinnaltaan sile√§.
  • Kuori on raakana keltainen ja muuttuu kypsyess√§√§n punertavaksi.
  • Hedelm√§n kuoreen ilmestyv√§t ruskeat pilkut ovat kypsymisen merkki, ei huonon hedelm√§n – vaikka hieman ik√§vilta ja ep√§m√§√§r√§isilt√§ n√§ytt√§v√§tkin.

2ÔłŹ‚É£Sopiva sy√∂ntikypsyys¬†

  • Kakin ja Persimonin hedelm√§nliha on raakana kovaa ja lajikkeiden sis√§lt√§m√§t parkkihappo ja tanniini aiheuttavat niille kitker√§n maun.
    • Kitkeryys h√§vi√§√§ lihan kypsyess√§, jolloin maku muuttuu makeaksi ja hapottomaksi.
  • KAKI ja PERSIMON kannattaa sy√∂d√§ ainoastaan kyps√§n√§, jolloin hedelm√§nliha on koostumukseltaan kauniin kuulakas.
  • SHARON on tiivislihainen, siemenet√∂n ja silt√§ puuttuu parkkihappo. Lajike soveltuu sy√∂t√§v√§ksi muita raaempana, jopa suoraan j√§√§kaappista.
4 VINKKI√Ą RUUANLAITTOON

1ÔłŹ‚É£Kokeile pelkk√§n√§ soseena. Sopii lisukkeena¬† makeisiin ruokiin.

2ÔłŹ‚É£Kokeile soseena p√§√§ruokaan sopivilla lis√§mausteilla maustettuna. Sopii suolaisten ruokien kastikkeeksi sek√§ lihan ja kalan seuraksi. Reseptivaihtoehtoja l√∂ytyy jopa sosekeitoista.

3ÔłŹ‚É£√Ąl√§ heit√§ ylikyps√§√§ hedelm√§√§ pois. Hedelm√§ on silloin todella makea ja sopii soseutettuna leivonnaisten t√§ytteeksi, j√§lkiruokien seuraksi tai vaikkapa vispipuuron raaka-aineeksi tai smootien sekaan. Ylikyps√§n√§ ja ylimakeana voi sokerin k√§yt√∂n j√§tt√§√§ v√§hemm√§lle.

4ÔłŹ‚É£Lohko kovempana k√§ytt√∂√∂n soveltuvasta Sharon-lajikeesta paloja viher- ja hedelm√§salaateihin ja juustolautaselle parmankinkun ja melonin seuraksi.

4 VINKKI√Ą K√ĄSITTELYST√Ą JA S√ĄILYTYSEST√Ą

1ÔłŹ‚É£Hedelm√§n kuori irtoaa helposti uopttamalla se hetkeksi kuumaan veteen. Hedelm√§n voi kuoria my√∂s hedelm√§veitsell√§.
Kypsän hedelmän tunnistaa vihreää kantaa nyppäällä. Irtoaa helposti siitä napakasti nyppäämällä.

2ÔłŹ‚É£Ostohetkell√§ v√§h√§n raaka hedelm√§ kypsyy huoneilmassa muutamassa p√§iv√§ss√§ k√§ytt√∂kyps√§ksi.

3ÔłŹ‚É£Hedelm√§ on herkk√§ kypsymist√§ ja vanhenemist√§ vauhdittaville etyleenikaasuille, joten kypsyminen vauhdittuu entisest√§√§n, kun laittaa hedelm√§t huoneilmassa muovipussiin, jonne on sujautettu mukaan etyleenirikas banaani, omena, persikka tai tomaatti.¬† Toimii hyv√§ss√§ ja pahassa ūüėČ

4ÔłŹ‚É£Jos¬†haluaa hidastaa kypsymist√§, kannattaa hedelm√§t s√§ilytt√§√§ j√§√§kaapissa ja siell√§ lajikkeittain, suljetussa rasiassa tai pussissa. Viile√§ss√§,¬†noin +1-+5 ¬ļC l√§mp√∂tilassa,¬† hedelm√§t s√§ilyv√§t 1-2 viikkoa hyvinkin k√§ytt√∂kelpoisina.

7  POSITIIVISTA TERVEYSVAIKUTUSTA
Lähde: Satokausikalenteri.

1ÔłŹ‚É£Sis√§lt√§√§ runsaasti A-vitamiinin esiastetta, betakaroteenia sek√§ magnesiumia, kaliumia, rautaa ja mangaania.

2ÔłŹ‚É£Hedelm√§lihan kuitum√§√§r√§ on appelsiinin kanssa samaa tasoa.

3ÔłŹ‚É£Karotenoidit ehk√§isev√§t kehon hapettumista.

4ÔłŹ‚É£Mangnesiumia tarvitaan mm. hermolihasimpulssien syntymiseen

5ÔłŹ‚É£Kalium vaikuttaa verenpaineen s√§√§telyyn ja lihasten toimintaan

6ÔłŹ‚É£Rautaa tarvitaan mm. veress√§ tapahtuvaan hapenkuljetukseen

7ÔłŹ‚É£ Mangaanilla on t√§rke√§ rooli aivojen, lihasten ja hermojen toiminnassa.

8ÔłŹ‚É£Hedelmien sy√∂nnin uskotaan v√§hent√§v√§n verenkiertoelimist√∂√∂n liittyvien syd√§nkohtausten m√§√§r√§√§ ja helpottavan¬†n√§r√§styst√§.

Persimoni ja Kaki syödään kypsänä. Raaka hedelmä on mauton. Sharon on käyttökelpoinen myös raaempana ja jääkaappikylmänä.
Maukkaita herkkuhetkiä !

t. Marita