Pitaija, pimeän talvikauden tuontituttavuus maailmalta osoittautui värikkääksi vitamiinipommiksi. Eksoottisen ulkokuoren sisältä paljastui monipuolinen keittiöherkku ja hauska silmänruoka.
Olisiko uusi trendihedelmä tässä?

Kuvan hedelmä löytyi yhtenä joulukuun iltana lähikaupan hedelmätiskistä. Liekö pimeys syynä, kun kiinnitin tähän värikkääseen, noin 300 grammaa painavaan hedelmään huomioni.
Hyllyn reunassa luki: ’Pitahaya, punainen, Vietnam, 14,95 € / kg.
Kotoisin lämpimästä
Pitaija kuuluu kaktushedelmiin ja on kotoisin Keski- ja Etelä-Amerikasta. Lajia kasvatetaan myös Aasiassa, joten saattaa olla tuttuakin tutmpi syötävä Thaimaassa, Malesiassa, Vietnamissa tai Kiinassa vierailleille. Itse en ole näissä maissa käynyt, joten hedelmä oli täysin uusi tuttavuus.
Hedelmällä on kolme kutsumanimeä – pitaija, pitahaya tai pitaya. Ja kolme eri lajiketta, jotka erottuvat toisistaan erilaisilla väriyhdistelmillä.
Kaksi lajikkeista ovat ulkoväriltään sinipunakuorisia ja hedelmänliha joko valkoista tai punaista. Keltakuorisen lajikkeen hedelmänliha on valkoista.
Aasiassa hedelmä tunnetaan paremmin nimellä Lohikäärmehedelmä. Loogista. Viittaahan nimi osuvasti hedelmäpuun liskomaiseen muotoon.

Säilyvyydestä
Kypsän hedelmän kuori tuntuu pehmeältä ja kimmoisalta. Kaupassa se on heti käytettäväksi monesti hieman raaka. Maukkaimmillaan Pitaija on kypsänä, joten sen kannattaakin antaa olla rauhassa kotona jonkin aikaa. Huoneenlämmössä kypsyminen on nopeaa ja on syöntikypsä muutamassa päivässä.
Jos hedelmän halutaan pysyvän pidempään ’raakana’, sujauta siloposki muovipussiin ja jääkaappiin viileyteen, niin kypsymisprosessi hidastuu.
Oma testihedelmänikin säilyi jääkaapissa priimakunnossa useita päiviä, ennen kuin ehdin ottaa sen käsittelyyn. 😉
Kokeilukokemuksia
-
Halkaistu Pitahaya Yhdestä hedelmästä riittää syötävää useammalle, sillä kaikki muu on syötävää, paitsi kuoret. (Niitä voi käyttää koristeina. 😂)
Hedelmän kuori on tiukka, mutta pehmeä ja helposti veitsellä halkaistava.
- Kahtia halkaistun hedelmän voi syödä ’sellaisenaan’ lusikalla, kuoria ja pilkkoa pieninä kuutioina naposteltavaksi tai tehdä lingolla mehua.
Rajun ulkonäön sisällä oleva vaalea hedelmän liha maistuu yllättävän miedolta.
- Hedelmän sisältämä neste ei valu eikä värjää.
- Pienet mustat siemenet ja hyytelömäinen hedelmänliha muistuttaa koostumukseltaan Kiiviä.
Makukokemuksia
Maku saa sopivaa särmää, kun mukaan lisää hieman happamuutta sitruunalla ja makeutta tomusokerilla.
- Maku vahvistuu huoneenlämmössä ja sopii mukavasti vihersalaatin lisukkeeksi.
Terveysvaikutuksista kerrottua

Vähäkalorinen Pitaija on sopiva jälkiruoka tuhdin ruuan jälkeen. Pitaijan kerrotaan olevan vitamiinien ja antioksidanttien lähde ja pitävän flunssaa loitolla sekä vauhdittavan ruuansulatuskanavan toimintaa. 👍
Hedelmä sisältää
- Kaloreita 50 kcal tai 210 kJ/100 g
- Vettä noin 90 %
- Runsaasti B-, C- ja E-vitamiineja sekä rautaa, kalsiumia ja fosforia.
allergiselle oireita
Niin paljon hyvää kuin Pitaijassa onkin, Kiivi-allergikon on hyvä tunnustella Pitaijan vaikutus omaan kehoon ensin pienellä suupalalla. Allergisoiva ominaisuus selvisi itselleni, kun Kiiville yliherkkänä aloin jossain vaiheessa makua testatessani tuntea kielessäni tutun pienen kutinan.
- Kävin hakemassa vahvistusta kuvitteluuni Allergialiiton sivuilta ja sieltähän se Pitaija löytyi. Harmikseni hedelmä kuuluu samalle allergeenilistalta kuin edellinen uusi tuttavuuteni ja yhden tarinan innoittaja, Persimoni.
Allergia-sivustolla kerrottiin:
Eebenpuukasvit = Kaki / Persimoni / Sharon voivat aiheuttaa voimakkaitakin allergiareaktioita koivuallergisille.
Kaktuskasvi Pitaija on aiheuttanut ainakin Saksassa joitakin vuosia sitten äkillisen anafylaksia -tapauksen.
Hauska tuttavuus Pitaija kuitenkin on ja nätti tarjottava. Suosittelen!


Lähde sinäkin rohkeasti kokeilemaan uusia hedelmätuttavuuksia. Ruokakauppojen hevi-osastot ovat niitä tulvillaan!
-Marita 💚