Ethän panikoi puutarhassa

Nou hätä – lasten kanssa sattuu ja tapahtuu!

Mikäli kasvien elämä ei oikein kiinnosta, on ihan ymmärrettävää, että oman pihan kasvit ovat kummallisia ja epätietoisuus voi luoda virheellisiäkin mielikuvia koristekasvien vaaroista.

Tämän artikkelin tarkoitus on hälventää epätietoisuutta puutarhakasvien vaaroista ja myrkyllisyyksistä, opastaa miten varautua välttämään lasten vaaratilanteita ja miten toimia, kun tilanne on päällä. 

Ahomansikka – syötävä ja nätti

KASVIMAAILMAN HYVIKSET JA PAHIKSET

On totta, että osa kasveista on myrkyllisiä. Mutta totta on myös se, että vain pieni osa niistä on todella myrkyllisiä. Niitä, joita on syytä olla maistelematta ja koskettelematta.

On myös hyvä muistaa ja tietää, että vähemmän tai enemmän myrkyllisiä kasveja on koristekasvien lisäksi myös hyötykasveissa.  Ja että puutarhaan, johon halutaan myrkyttömiä kasveja, mutta ei marjapensaita, löytyy monta kymmentä vaihtoehtoa.

Myrkyttömiä puutarhakasveja
Myrkytön mehikasvi

Tutumpia myrkyttömiä kasveja ovat

  • isoista puista kuuset, männyt, koivut, pajut ja pihlajat
  • koko yrttimaailma – kohtuudella käytettynä
  • lukuisa määrä monivuotisia ja yksivuotisia kukkia

Myrkyttömistä kukkivista kukista on listaa alla ja lisää lajeja löytyy  >> Myrkytystietokeskuksen kasviluettelosta.

Akankaali, Akileijat, Angervot, Ansikat, Aroniat, Daaliat, Hanhikit, Heidet, Helmililjat, Hernepensaat, Herukat, Humala, Hunajakukka / siankärsämö, Illakko, Isokirjopeippi / värinokkonen, Jasmiini, Jasmikkeet, Kallioimarre, Kanukat, Katkerot, Katsura, Kehäkukka, Keijunkukka, Kiiltopensas, Kullerot, Kurjenpolvet, Kuunliljat, Köynnöskrassi, Laikkuköynnös, Leijonankita, Leimut, Liljat, Lobeliat, Lumihiutale, Maksaruohot, Malvikit, Marketat, Miekkaliljat, Nauhukset, Orkideat, Orvokit, Osmankäämit, Petuniat, Poimulehdet, Punahattu, Punalatva, Punatähkä, Pähkämöt, Päivänhatut, Päivänkakkarat, Päivänsilmä, Rantakukka, Ratamot, Rikot, Ruusut, Salkoruusu, Silkkikukka, Sinilatva, Syreenit, Taikinamarja, Tsinnia, Tuomipihlaja, Tädykkeet, Vaula, Verbena, Verenpisara, Vuorenkilvet, Ängelmät
Varottavia kasveja
Syysmyrkkylilja – alaston impi

Kukkakasvit : Jouluruusu, kielo, risiini, sormustinkukka, ukonhattu ja syysmyrkkylilja /alastonimpi

Lehtipensaat : Tuhkapensas, kultasade ja näsiä / riidenmarja

Havukasvit : Marjakuusi

Hyötykasvit :

  • Raparperin lehti. Varsikin olisi paras syödä vain kypsytettynä.
  • Tomaatin lehdet ja varsi
  • Perunan vihreät osat ja ’kukkamarjat’
  • Raaka avokado
  • Aprikoosin, ruusukvittenin, luumun, persikan, kirsikan ja omenan siemenet pureskeltuna.
  • Pihlajanmarjan marja voi raakana syötynä aiheuttaa paikallista ärsytystä.
Perunankukka

VAROTOIMIA JA TOIMINTAVINKKEJÄ HÄTÄTILANTEESEEN

VAROTOIMIA

1.  Huomioi mitä teet lasten nähden.

  • Älä maistele kasveja tai niiden osia, joita et itse tunnista tai tiedät olevan terveydelle haitallisia.

2.  Myrkyllisten kasvien maku ei houkuttele.

  • Ne maistuvat yleensä kitkeriltä ja polttavilta. 

3.  Kokonaisena nielty siemen on vaarattomampi kuin pureskeltu.

  • Pureskelemattomat siemenet menevät yleensä suoliston läpi kokonaisina, aiheuttamatta vaaraa. 

4.  Säilytä kukkien siemenet ja sipulit huolella pois lasten ulottuvilta.

  • Moni kukkasipuli on myrkytön, mutta säilyttämällä puutarhatuotteet asiallisesti pois lasten ulottuvilta, myrkytysvaarat yksittäisenkin tekijän osalta poistuvat. 
TOIMI NÄIN, KUN TILANNE ON PÄÄLLÄ

Jos lapsi pääsee yllättämään ja nappaa suuhunsa jotain sopimatonta

  • Pysy rauhallisena ja ajattele mitä teet.
  • Estä lisävahingot ja esimerkiksi marjan nieleminen. 

Jos vähänkään epäilet suuhun eksyneen olevan myrkyllistä, etkä tiedä mitä pitäisi tehdä, ota yhteys Myrkytystietokeskukseen.

Soita numeroon  09 471977 tai 09 4711 (vaihde) >>  Auki 24/7.

sELVITÄ Ennen kuin soitat

1. Mitä lapsi on laittanut suuhunsa.

  • Kasvin osa, lääkeaine, pesuaine, öljy…

2. Mikä kasvi-lääke-pesuaine-öljy on kyseessä.

  • Jos kasvin nimi ei muistu mieleen, kuvaile se mahdollisimman tarkkaan.

3. Montako marjaa tai siementä lapsi on mahdollisesti syönyt jne.

4. Seuraa lapsen vointia koko ajan.

  • Pysyt ajantasalla, kun soitat ja keskustelet ammattilaisen kanssa puhelimessa.
  • Myrkytyksen oireita voivat olla pahoinvointi, oksentelu, yllättävä yskiminen, huimaus, silmäterien laajentuminen ja heikentynyt pulssi.

Myrkytystietokeskus on hätätilanteessa apuna

Tilastojen mukaan lääke- ja pesuaineet aiheuttavat enemmän hätätilanteita kuin kasvit.

 

>> Myrkytystietokeskuksen yhteydenottotilasto vuodelta 2018.

  • Keskukseen otettiin puhelimitse yhteyttä noin 37 400 kertaa. Näistä varsinaisia myrkytyspuheluja on ollut noin 30 400 kpl
  • Alle 6-vuotiaiden tilanteita on lähes puolet (noin 13 500 puhelua)

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Pikkulasten myrkytykset ja niiden hoito >> Terve.fi

Kuvia ja asiaa myrkyllisistä kasveista >> Luontoportti.com

Blogiartikkeli lapsuusajan kotiympäristön merkityksestä lapselle >> Lapsen kotiympäristö

Kiitos lukijani. Toivottavasti lukuhetkesi oli miellyttävä, vaikka vaarat olivatkin aiheena.  Mikäli tunnet henkilön, jolle aihe on ajankohtainen, jaa sisältö hänelle. Ja jos mielessäsi on mitä tahansa aiheesta kommentoitavaa, kirjoita viesti…

–  Marita 💚


 

KIITOS, kun jaat lukemaasi eteenpäin. Sharing is caring 💚 -Marita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *