Granaattiomena – superhedelmien aatelia

Mahtavaa. Granaattiomenat ovat jälleen löytäneet tiensä kauppojen hedelmätiskeille!
Granaattiomenan syötäviä siemeniä

Tuttavuuteni Granaattiomenan kanssa on kestänyt nyt muutaman vuoden ja jatkuu… Tässä tarinassa on muutama vinkki tuon epämääräisen näköisen punaisen pallukan selätykseen sekä ajatuksia, miksi granaattiomena on niin super. Tutustu ja kokeile.

Ennen perehtymistäni ’omenan’ anatomiaan, luulin että kuoren alla on tavallisen omenan tapainen sisältö. Punamaltoinen pehmeä hedelmänliha. Luulin eron olevan kuin greipillä ja verigreipillä. Olin väärässä. Sisällä odottikin käsittämättömän kaunis siemenmeri. 

Granaattiomena on yksi maailman terveellisimmistä hedelmistä. Se ei ole oikeastaan omena, vaan omenaa muistuttavan kuoren sisälle pakattu yksi iso marja. Kuoren sisällä on kymmeniä yksittäisiä supersiemeniä, joiden maku ja väritys on pirtsakka ja herkullinen.

Halkaistu granaattiomena. Punaisen elintarvikeväriaineen, grenadiinin lähde.

Granaattiomenia on ollut saatavissa kaupoista jo pitkään ja uskonkin, että moni on niitä syönytkin, mutta harvempi avannut. Sen verran vahvasti legensa avaamisen haasteista elää joukossamme…

Mutta kokemuksesta oppii, kuten sanotaan. Enää ei  meidänkään keittiön valkoiset seinälaatat valu punaisia raitoja avausprojektin jäljiltä…

GRANAATTIOMENAN AVAUS KANNATTAA OPETELLA, KOSKA

  1. Punaiset siemenet sisältävät runsaasta elimistön liiallisesta hapettumiselta suojaavia antioksidantteja ja vastustuskykyä vahvistavia vitamiineja.
  2. Lisäämällä granaattiomenan siemeniä perusravintoon mukaan, riskit saada tulehduksia, flunssaa tai vakavampiakin sairauksia alenevat.
  3. Tutkimusten mukaan antioksidantit vaikuttavat ainakin  muistiin, verenpaineeseen, reumasairauksiin, bakteeri- ja sienitulehduksiin, syöpiin, sydän- ja verisuonitauteihin sekä diabetekseen – positiivisesti.
GRANAATTIOMENASTA ON MONEEN KÄYTTÖÖN. MUUTAMA SIEMEN RIITTÄÄ TEKEMÄÄN ARJEN RUUASTA JOTAIN PAREMPAA.
KÄYTTÖVINKKEJÄ
  1. Ihanaa terveysjuomaan puristamalla
  2. Suloiseksi koristeeksi leivonnaisiin
  3. Kirpakaksi mausteeksi salaatteihin, rahkoihin tai vaikka puuron päälle.
MITEN GRANAATTI RÄJÄYTETÄÄN?
Vinkki 1: Osta kaupasta napakkakuorinen ja kiiltävä hedelmä. Pehmeät ovat jo ylikypsiä. Jos ostat useamman hedelmän kerralla, ne säilyvät hyvin ainakin pari viikkoa jääkaapissa 0 – +5 °C.
Vinkki 2: Syötävää ovat vain siemenet. Vaaleaa mehiläiskennoa muistuttava väliseinää ei syödä. Se on pahanmakuista, siemeniä suojaavaa happoa ;).
Varusteet: Terävä veitsi, leikkuulauta, laakea kulho, lusikka ja vaatetus, joka ei pienistä punaisista pilkuista hätkähdä.
  1. Hiero hedelmää ensin pöytää vasten. Kuuluu narskuntaa, kun kalvo irtoaa kuorestaan.
  2. Viillä nahkamaisen kuoren kova pinta auki noin 0,5 cm:n syvyydeltä. Tee viilto koko hedelmän ympäri.  Jos punainen neste tirisee ulos, kevennä vähän otetta.
  3. Ota kulho alle ja painele peukalot puoliskojen väliin, hedelmän sisälle.  Ujuttamalla sormia yhä syvemmälle ja puolikkaita vastasuuntiin väännellen, palat irtoavat toisistaan. Osa siemenistä tippuu jo tässä vaiheessa kulhoon. Siksi kulho alle ;).
  4. Käsittele puolikkaat erikseen. Käännä puolikas halkaistu pinta alaspäin. Ota tukeva ote reunoista ja paina peukaloilla hedelmän ’napaa’ alaspäin, kuin kääntäisit sukan nurinpäin.  Siemeniä irtoaa toimenpiteellä lisää kennosta.
  5. Murra puolikas vielä puoliksi ja irrota loput siemenet kennoston uumenista kulhoon sormin tai lusikalla.  Siementen irrottelu sormilla on omasta mielestäni kätevämpää kuin lusikalla. Punainen väri lähtee käsistä pelkällä vedellä, eikä värjää kuten mustikka tai aronia.
  6. Toista sama homma toiselle puolikkaalle
  7. Voila’, herkku on valmista…. melkein.
  8. Tarkista vielä, ettei vaaleita kennoston paloja ole jäänyt siementen sekaan. Maistuvat ja tuntuvat ikäviltä suussa.

Nautinnollisia hetkiä superfoodin parissa!

Terveisin, Kiannimarikko – Granaattiomenan ystävä