Suosittu joulutähti tunnetaan sen kestävyydestä. Tasaisessa huoneenlämmössä ja multa sopivasti kosteana, kukka kukoistaa yleensä useita viikkoja.
Jos omat KOKEMUKSESI joulutähtien kestävyydestä ovat niin ja näin, lukaise tämä artikkeli, niin pääset jyvälle, mikä niiden hoidossa on ollut sinun mahdollinen kompastuskivesi.
Tämän Joulutähdille hoitovinkkejä sisältävän artikkelin aineisto on kerätty ja tiivistetty kotimaisten kasvattajien jakamista ohjeista.
joulutähti
Nykykodeissa joulun symbolina toimiva joulutähti yleistyi meille 1970-luvulla. Kukan alkuperä on Meksikossa, jossa se tasaisessa lämmössä kasvaa parimetrisenä pensaana. Meillä Suomessa laji tunnetaan sisätilojen huonekasvina, maksimissaan noin puolimetriä korkeaksi kasvavana ruukkukasvina. Kukka tunnetaan Suomessa myös nimellä Tähtilatva ja maailmalla nimellä Poinsettia, yhdysvaltalaisen kasvitieteilijän, Joe Robert Poinsettin mukaan.
Joulutähti kuuluu samaan heimoon monivuotisena puutarhakasvina tunnetun kultatyräkin kanssa. Molempien kasvien kukkina pidetään niiden punaisia, valkoisia, kellertäviä tai kirjavia suojuslehtiä. Todellisuudessa kasvien kukkia ovat suojuslehtien keskeltä pilkottavat pienet keltavihreät pallukat.
Kultatyräkki on joulutähden heimokasvi
Myrkyllisyys
Joulutähti on jonkin verran myrkyllinen kasvi.
- Herkimmille lemmikkieläimille ja ihmisille kasvi saattaa aiheuttaa syötynä maha- ja limakalvoärsytystä. Kasvin erittämä maitiaisneste voi vastaavasti aiheuttaa silmiin ja iholle joutuessaan paikallista ärsytystä.
Joulukukista atsalea ja hyasintti kuuluvat joulutähden kanssa samaan, lievästi myrkyllisten kasvien kategoriaan.
Oikeasti myrkyllinen joulukukka sitä vastoin on kaunis ja niin ikään suosittu Jouluruusu, jonka maistelua on kaikkien syytä välttää ihan oikeasti.
Halutessasi enemmän mahdollisista kasvien aiheuttamista myrkytysoireista ja ensiaputoimista, tietoa löydät lisää ainakin Myrkytystietokeskuksen sivuilta.
Joulutähden hoito
Pidä kukka tasaisessa lämmössä
- Paras paikka on valoisa ja vedoton. Ei lähellä lämmönlähteitä, esim. patteri tai takka.
- Sopivin säilytyslämpö on hieman normaalia huonelämpöä alempi, noin 15 -20 ºC
Pidä multa tasaisen kosteana
- Kastele multa joka toinen päivä suoraan ruukkuun ja tyhjää aluslautanen, jos sille on valunut kastelussa vettä.
- Käytä kastelussa puhdasta, kädenlämpöistä vettä. Kausikukkana se pärjää hyvin ilman lannoitteita.
Miten valita hyvä joulutähti
Joulutähti on herkkä kylmälle, joten jos vain voit, älä osta ulko-oven läheisyydestä tai kylmiössä säilytettyä joulutähteä.
- Valitse yksilö, joka on rungoltaan jämäkkä ja vahvalehtinen.
- Tarkista, että värilehtien keskellä olevat kukkapallerot ovat paikoillaan.
- Raota ruukun suojana olevaa paperia sen verran, että näet onko kukan tyvessä alalehdet tallessa.
- Tarkista lopuksi mullan kosteus. Purkkia nostaessa kukka pitäisi painaa jonkin verran, mutta mullan ei saisi olla kuitenkaan läpimärkä tai rutikuiva.
Kukan kuljetus 10-10-10 -sääntö
Suojaa kukka jo kaupassa
- Kun ulkolämpötila on alle 10 ºC, Joulutähti suositellaan suojaamaan ennen ulos tai autoon vientiä ensin jopa viidellä (5) sanomalehtikerroksella sekä lehtien päälle vielä käärepaperilla tai lämpöpussilla.
Vältä kukan jättämistä kylmään
- Kukan säilytys ulkoilmassa, paketoitunakin, voi kestää korkeintaan 10 minuuttia. Älä unohda kukkaa autoon, sillä kylmää saanut kukka tiputtaa lehtensä sisätiloissa muutamassa päivässä.
Anna kylmän kukkapaketin lämmetä
- Anna pakkasessa sisään tuotu kukka tasaantua paketissaan sisätilan lämpöön. Odota vähintään 10 minuuttia, ennen kuin avaat kääreitä.
MIKÄ SYYNÄ – MIKÄ MENI VIKAAN?
Lehdet veltostuvat ja riippuvat
- Multa on todennäköisesti rutikuiva ja kukka kärsii kuivuudesta.
- Upota ruukku ~15-30 minuutiksi haaleaan veteen, jotta multa kastuu kokonaan läpi.
Lehdet kellastuvat ja putoavat
Kukka on saattanut saada kylmää tai sitä on kasteltu liikaa. Kylmän vaurioittama juuristo ei toimi kunnolla ja jatkuvasti märässä mullassa se kärsii hapettomuudesta ja tukehtuu.
- Siirrä kylmää saanut kukka tasaisen lämpimään ja vedottomaan paikkaan ja pidä liikaa kastelulle kasville kastelutaukoa, kunnes mullan pinta hieman kuivuu.
- Muutokset parempaan ovat yleensä nähtävissä parissa päivässä, jos hoitotavan muutokset tepsivät.
Vihreät lehdet putoavat
Alalehtien pudotessa kukka on altistunut todennäkoisesti vedolle tai se on liian lähellä lämmityslaitetta.
Etsi kukalle uusi sijoituspaikka, jossa se ei saa kylmää, vetoa eikä ole liian kuumassa. Huolehdi jatkossa tasaisesta kastelusta, vaikka tyveen ei kasvakaan uusia lehtiä.
Lehdillä ruskeat reunat
Ruskea lehdenreunat ovat oire ravinteiden puutoksesta. Ominaisuus saattaa tulla esille, jos kasvatat kukkaa monivuotisena viherkasvina.
Hoida joulutähteä siinä tapauksessa kuten muitakin viherkasveja ja lannoita säännöllisesti koko kasvukauden, keväästä syksyyn.

Oma kompastuskiveni joulutähden hoitajana on löytynyt kuljetuksesta😉 .
Nykyisin pakkaan kukkani kunnolla jo kaupassa. Tai ostan kukat palvelevasta kukkakaupasta, jossa ne suojataan kuljetusta varten ammattitaidolla ja ulkolämpötilojen mukaan.
Iloa ja onnistumisia joulukukkien keskelle!
– Marita 💚