Oletko sokko-ostaja ja ostat kasvit puutarhaasi rennosti, ilman suunnittelua tai tarkempaa selvitystä minkälaisissa olosuhteissa valitsemasi puu, pensas tai kukka kerrotaan menestyvän. Jos toimit näin, olet mahdollisesti syntynyt onnekkaiden tähtien alla ja valintasi osuvat täydellisen-luonnollisesti oikeisiin kohteisiin.
Tämä artikkeli toimii enemmän varman päälle ja pyrkii tekemään päätöksiä ajatus mukana. Tutustutaan kasvien nimilappuihin ja selvitellään, miksi taimipurkeissa oleviin läpysköihin kannattaa tutustua, jo ostovaiheessa.
LÖYTÖJÄ MAAILMALTA
Jos intohimosi on testata kasvien kestävyyttä ja pihassasi on ’matkamuistoina’ myös kauempaa maailmalta tuotuja ihania ja hieman eksoottisiakin kasveja, tiedät varmaan, kuinka oikukkaita ne voivat olla.
Syy oikkuiluun ei välttämättä ole hoidossa, eikä kasvissakaan, vaan ennemminkin kasvuolosuhteissa. Meillä ja maailmalla pärjäävät keskenään erilaiset kasvit ja vaikka kasvit mukautuvatkin varsin sujuvasti erilaisiin olosuhteisiin, ihan ykskaks’ ei nekään sujahda täysin uusiin oloihin. Muuntuminen vie muutaman sukupolven, ihan kuin meillä ihmisilläkin. Geeneillä on pitkä muisti ja ympäristötekijät muuttavat meitä ja kasveja pikkuhiljaa.
Kasvit salamatkustajina ovat yleistä, mutta ei välttämättä aina luvallista. Jos kokeiltava kasvi löytyy Euroopan alueelta, on reissuilta lupa tuoda omaan pihaan testikasveja pieniä määriä. Mieti kuitenkin ennen hankintoja, tarjoaako oma pihasi ja lomakohde samat kasvuolosuhteet, esimerkiksi menestymisvyöhykkeiden osalta. Esimerkkinä Suomi ja Ruotsi. Suomen III-vyöhykettä vastaa Ruotsissa vyöhyke V.
- Suomen menestymisvyöhykkeistä lisää täältä.
- Tarkennusta kasvien tuontiehdoista täältä, Ruokaviraston sivuilla.
MIKSI KOTIMAISTA?
Kotimaassa viljellyt ulkokasvit ovat ulkolaisia kollegoitaan ehkä kalliimpia, mutta hankinnan jatkomenestys on huomattavasti varmempaa. Suoraan maailmalta meille tuodut tuontikasvit menestyvät meillä varmimmin kausikasveina. Monivuotisiksi, talvien yli selviytyjiksi niistä osuu harvempi.
Kasvien nimilaput
Taimikaupoissa kasvien tunnistus ja valinta helpottuu taimien nimilappujen avulla. On hieno asioida myymälässä, jossa taimet on varustettu kuvallisilla nimilapuilla ja monissa myymälöissä vielä taimien lähistölle sijoitetuilla lisäopasteilla. Niistä pystyy tarkentamaan kasvin kasvuolosuhteet, kasvutavan, istutusohjeet jne.
- Arvokas info, joka kannattaa hyödyntää ostoja tehdessä ja jatkotoimissa.
Nimilappu-käytäntö on valvottua toimintaa.
Elintarvikevirasto määrää, että jokainen kuluttajille myynnissä oleva (kotimainen tai alkuperältään ulkomainen) puuvartinen koristekasvi, hedelmä- ja marjakasvi, monivuotinen perennakukka sekä vihanneskasvi on oltava varustettuna tuotteesta kertovalla informatiivisella nimilapulla.
- Viherkasveilla, ruukku- ja ryhmäkasveilla sekä hyötökukkasipuleilla (liljat, narsissit ja tulppaanit) riittää kasvin nimen ilmoittama yhteinen nimikyltti. (Lähde: Evira)
Nimilapun ulkonäöllä ei ole merkitystä, kunhan tietoa on riittävästi. Tieto voi olla paperinauhalla, tarrassa, kuvallisessa kortissa tms.
Nimilapun sisällöstä pitää selvitä:
- Kasvin suomen- tai ruotsinkielinen nimi
- Tieteellinen nimi
- Lajike tai kasviryhmä
- Alkuperämaa/tuotantomaa
- Tiedot myyjästä, pakkaajasta ja/tai viljelijästä
Valitse laatua ja kotimaisia taimia
Kotimaisen taimivalion tunnistaa sirkkalehden ja siniristilipun muodostamasta kuvasta ja FinE -tunnuksesta. Valitsemalla kotimaiset puu- ja pensastaimet, teet arvokkaan valinnan ja ostat varmasti kestävän lajiyksilön.
- Merkit takaavat taimien olevan varmasti suomalaisia.
- Taimet on testattu ankarissa kasvuoloissamme ja ovat jo taimistolla olosuhteisiimme sopeutettuja.
- Tunnus myönnetään tarkoin valituille koristekasveille sekä marja- ja hedelmälajikkeille.
- Merkki takaa, että kasvin lisäys on tehty ilmastonkestävyydeltään ja käyttöominaisuuksiltaan tutkituista ja tautitestatuista emokasveista.
NARSISSIVINKKI 💛
Loppuun keväinen vinkki narsissin monikäyttöisyydestä.
Hyötykukkasipuleiden ryhmään kuuluvat narsissit ovat sipulista latvaan niin myrkyllisiä ja voimakkaan hajuisia, että hiiret ja myyrätkin jättävät ne rauhaan.
- Istuttamalla sipuleita kukkatarhaan, varmistat kukkaloiston keväälle sekä estät myyrien herkkuruokiin kuuluvien tulppaanien ja krookusten sipulituhot. Vau!
Pihaterveisin,
Marita 💚