Loppukesän puuhaa puutarhan parhaaksi

On elokuu ja  aika aloittaa loppukesän puuhat puutarhassa.  

Kun ensimmäiset, ihastuttavan kirkkaat punasävyiset lehdet ilmestyvät puutarhan kasveihin, tietää luonnon alkaneen valmistautua talveen ja muistuttaa syyslannoituksen ajankohdan olevan käsillä. Tämä tarina sisältää asiaa puutarhakasvien lannoituksista sekä puiden leikkauksista.

Sato valmistuu

Kaunis kesä 2018  on loistava esimerkki luonnonolosuhteiden vaikutuksista kasvikunnan elämään. Kuumuus ja kuivuus nopeuttaa kasvien kehitystä ja monien kukkien kukinta-aika jää harmillisen lyhyeksi. Toisaalta lämpimänä kesänä myöhäisimmätkin kukkijat ehtivät kukkimaan, ja tarjoamaan ilonautintoa 100 prosenttisesti.

Oman puutarhani kasvit pyrin valitsemaan aina kasvupaikkavaatimukset edellä, enkä yleensä muuta sääolojen takia juurikaan hoitotapojani. Toki keväällä istutettuja kasveja pitää erityisesti kuivina jaksoina hoitaa enemmän, mutta muuten luotto luonnon omiin keinoihin ja nikseihin yleensä toimii ja nurmikkokin vihertää koko kasvukauden.

LANNOITUS
Keväällä enemmän typpeä, syksyllä fosforia ja kaliumia

Keväällä, maan sulamisen jälkeen kasveille annettava typpipainotteinen lannoitus on puutarhahoidon tärkeimpiä töitä. Typpilannoite herättää kasvit lepokaudesta pirteään kasvuun.

  • Keväällä lannoitteet on hyvä sekoittaa pintamultaan, samalla kertaa, kun tekee kevätsiistimiset muutenkin istutusalustoille. 1-2 sentin kerros uutta elinvoimaista multaa antaa lisäpotkua kasveille, istutusalustat tulevat hoidetun näköisiksi ja suojaa typen haihtumisen.

Syyslannoituksen tarkoitus on toimia päinvastoin. Typetön, mutta fosforia ja kaliumia sisältävät lannoitteet edesauttavat kasvien valmistautumista talveen. Syksyn lannoitus voidaan antaa kaikille kasveille. Lannoitus parantaa, varsinkin arempien kasvien, kylmänkestoa ja tehostaa seuraavan kesän kukintaa sekä  marja- ja hedelmäsatoa. Kun lannoitus ajoitetaan elokuulle, kasvit ovat vielä kasvussa ja juuristo ehtii hyvin hyödyntämään annetut lisävoimat.

  • Jos syyslannoitukset muistuvat mieleen lehtien jo varistettua lehtiään maahan saakka, kannattaa lannoittaminen jättää väliin. Kasvit eivät enää lehdettöminä kykene hyödyntämään lannoituksesta saatavia ravinteita ja hoitotoimi menee ns. hukkaan.
Syksyn PK
Yleensä vähemmän on enemmän

Mitä tarkemmin luonnon omat lannoitteet – lehdet-  rapsutellaan puiden ja pensaiden juurilta syksyisin pois, sitä tärkeämpää on antaa kasveille näitä lisäravinteita ’säkkituotteista’.

Säkkilannoitteiden annostelussa  kannattaa kuitenkin olla tarkka ja noudattaa valmisteiden tuoteselosteissa olevia ohjeita.  Liikalannoitus voi pahimmillaan polttaa kasvien juuriston, jolloin kasvi kuolee. Ja siitähän ei yksikään puutarhanhoitaja unelmoi🍃.

Hyödynnä sääolosuhteet

Lannoitteet sulavat kasvien käyttöön kosteasta maasta, joten niiden levitys perennojen ja pensaiden juurille olisi hyvä tehdä juuri ennen sateita.  Jos vesisateista ei saa apua, juuristo kannattaa kastella annostelun jälkeen kunnolla.

Kuivana kautena kätevä tapa hoitaa lannoitus, on käyttää veteen liuotettavia lannoiteita, jolloin kastelu ja lannoitus hoituu yhdellä toimenpiteellä. Tuttu tapa monelle kesäkukkien lannoittamisesta.

Muista lannoituksesta! Keväällä typpilannoitteen kirjainyhdistelmä N-P-K ja syksyllä kasvun ollessa vielä vauhdissa, eikä lehdet ole vielä varisseet maahan, typetön P-K.

Lisää kasvien ruokakaapin saloista.

KALKITUS

Kalkki ei ole lannoite, vaan emäksinen yhdiste, joka vaikuttaa maan happamuuteen. Maaperää voidaan periaatteessa kalkita koska tahansa sulan maan aikaan, mutta esimerkiksi nurmikon hoidossa, syksy on loistava aika ylläpitolannoitukselle.

  • Kalkki nostaa meillä tyypillisen happaman maan pH-tasoa ja edesauttaa lannoitteiden imeytymistä maaperään ja kasvien juuriston käyttöön.
  • Useimmat kukkivat kasvit hyötyvät kalkituksesta, kunhan annostelu on kasvien ja maaperän tarpeiden tasolla. Liiallinen kalkitus voi nostaa maan pH-tasoa liian emäksiseksi, jolloin osa kasveista ei pysty hyödyntämään ravinteita ja alkavat voida pahoin.

Usein kova ja elottoman tuntuinen kasvualusta kertoo maan kaipaavan kalkitusta. Kun maa kalkitsemalla tai puhdasta puutuhkaa käyttämällä emäksöityy, maata kuohkeuttava pieneliöstö viihtyy paremmin ja olot kasveille paranevat.

Muista kalkituksesta! Kalkituksen ajankohdalla ei ole merkitystä, mutta mieti ja selvitä ensin, onko se tarpeellista. Apteekista saatavilla pH-liuskojen avulla saa kotipuutarhoista riittävän selvyyden maan happamuustasoista. Varsinkin, jos kalkitushistoriasta ei ole tietoa.

Syksyllä voi maaperää kalkita ja lannoittaa yhtäaikaa, mutta keväällä typpipannoitteinen lannoitus kannattaa antaa eri aikaan.  Esimerkkinä taas nurmikot, joille kasvulannoite annetaan kalkituksen jälkeen ja vasta kun, nurmi on lähtenyt kunnolla kasvamaan.

Ja vielä muistutuksena, että vaikka kalkitus on hyvä juttu melkein kaikille kasveille, aina löytyy poikkeuksia. Happaman maan suosijat, kuten asterit, atsaleat, hortenssiat, mustikat ja monet havukasvit. Näille ei kalkkisadetta, kiitos.

HOITOLEIKKAUKSET

Yleissäännön mukaan puita ja pensaita leikataan vain, jos leikkaukselle on tarvetta ja leikkausaika on alkukevät, ennen kasvien kasvuunlähtöä.

Keväällä mahlaa virtaaville lajeille (koivut, luumut ja kirsikat), ei kevätleikkauksia edes suositella. Oikeampi leikkausaika niille on elokuu ja  syyskuun alkupuolisko eli juuri nyt. Tosin koivusta ei mielestäni tarvitse leikellä kuin kuolleet ja vioittuneet oksat, mutta varotoimena ajankohta on hyvä muistaa kuitenkin.

Loppukesä sopii myös useille muillekin kasveille leikkausajankohdaksi. Varsinkin vahvoille ja runsaasti kasvaville lajeille  kesän aikana leveyttä, tiheyttä ja kokoa kasvaneille lajeille muotoonleikkaus on paikallaan.

Elokuun aurinkoisina ja kuivina päivinä, leikkaushaavat paranevat nopeasti ja taudinaiheuttajista on vähemmän vaaraa kuivassa ilmassa. Syyskesä sopii mainiosti havukasvien, kuten suosittujen tuijien leikkausajaksi ja monet aitakasvit on hyvä leikata nyt ruotuunsa, niin pysyvät siten kasvustoltaan kauniina talven yli. Marjoja tuottavista kasveista poistetaan vanhimpia ja mahdollisesti sadosta ränsistyneet oksat heti satokauden jälkeen.

Kaunisti leikattu riippapihlaja

Kun puustoa leikataan tähän aikaan, vielä kasvuvaiheessa olevien kasvien omat leikkaushaavojen hoitomekanismit toimivat tehokkaasti.  Hoitoleikkausten perussääntönä on leikata mieluummin muutama ohut oksa kuin yksi paksu. Jos leikattavan oksan paksuus on alle 5 cm , eikä haavapinta ylitä 1/3 rungon paksuudesta, leikkauspinta ei tarvitse haavanhoitoaineitakaan.

Puiden puutunutta oksistoa leikatessa pitäisi leikkauskohta tähdätä mahdollisimman lähelle oksankaulusta (levein kohta rungon ja oksan haarassa), jättämättä törröttäviä tappeja ja vaurioittamatta oksankaulusta. Näin puun oma toiminta pääsee parhaiten korjaamaan leikkaushaavan omatoimisesti. Jos et kuitenkaan ole varma kuinka läheltä oksankaulusta voi leikata, pieni tappi on parempi kuin oksankauluksen vaurioittaminen.

Notkeita, kasvussa olevia tuoreita oksia leikatessa on ylimmän lehtisilmun ja leikkauspinnan väliin hyvä jättääkin noin 2 cm suojatappi estämään lehtisilmujen kuivumisen. Kuivuneet tapit saa seuraavana kesänä leikata huoletta pois.

Rantakukan terävä hoitaja

Leikkauspuuhissa kannattaa käyttää teräviä työkaluja, joilla saa sileän leikkauspinnan eikä kuori repeile mukana. Varmistustoimenpiteenä estämään mahdollisten sienitautien leviäminen, työkalut kannattaa leikkausten välissä pestä kuumalla saippuavedellä puhtaiksi.

Muista puiden leikkauksista! Nuori puu kestää hoitoleikkauksia ja ne kannattaakin tehdä vuosittain, puun oikean kasvumuodon varmistamiseksi.

Vanhoja puita leikataan varovasti ja maltillisesti, mieluummin muutamalle vuodelle leikkaukset jakaen, kuin kertarysäyksellä.

Heikkokuntoinen puu kuntoutuu harvoin leikkauksella, mutta joskus sitäkin kannattaa kokeilla ennen lopullista poistopäätöstä.

Huonokuntoisten omenapuiden leikkauksista saa silloin tällöin kuulla ihania tarinoita, kuinka puu on toipunut ja tuottanut  jatkoelämän saatuaan, täydellisiä omenasatoja.

Kuunliljan herkkä kukinto

Näillä eväillä elokuussa. Näkemisiin ja kuulemisiin seuraavaan kertaan!

-kiannimarikko