Numeronpyörittäjästä puutarhuriksi

Marita Hietikko, Onnellinen puutarhuri, kiannimarikko – Kianni Oy:n puutarhuri

Hei! Tositarina ’numeronpyörittäjästä puutarhuriksi’, kertoo mitenkä puutarhaharrastukseni vei minut mennessään. Mitenkä siisti toimistotyö jäi taakse ja työ siirtyi ulos, uuteen ammattiin ja yrittäjyyteen. 

Kianni-tarhurin Multaterapiaa blogissani kirjoittelen säännöllisen epäsäännöllisesti tarinoita itselleni läheisestä ja hyvää mieltä tuottavasta puutarhailusta sekä mausteena juttuja kokkailuistani ja kokeiluistani luonnon antimien parissa. 

Innostukseni puutarhailuun alkoi noin 30 vuotta sitten. Sain silloin ensimmäisen kerran oman puutarhan rakentamisen vastuulleni. En arvannut siinä vaiheessa, että harrastuksesta tulisi myöhemmin elämäntapa ja jopa ammatti.  Toki jotain viitteitä ilmassa ehkä jo oli. Rakentaessani ensimmäistä puutarhaani, mikään ei nimittäin lannistanut. Ei vaikka kokeilut johtivat alussa useammin epäonnistumisiin, kuin odotettuun lopputulokseen.

Jokin ihmeellinen voima veti nuorta naista uudelleen ja uudelleen puutarhaan ja kasvien pariin. Voittamaan ongelmat, selvittämään syyt, aloittamaan alusta ja kokeilemaan asioita uudelleen ja uudelleen, eri tavoilla ja uusin uhrein. Puutarhailu oli perheenäidin omaa aikaa. Koin mullassa möyrimisen nautintona, olin stressivapaalla alueella, ilman suorituspaineita ja huolia huomisesta. Näiltä ajoilta juontaa myös blogini nimi Multaterapiaa.

Kuluneiden vuosikymmenien aikana multaterapia otti sisälläni useita kertoja lisäkierroksia. Se tunne, mitä jokainen kohdalleni osunut mahdollisuus aiheutti, veti kerta toisensa jälkeen yhä enemmän mukaansa.  Se valtava voima, jota tunsin suunnitellessani uutta puutarhaa talopiirustusten kylkeen, se ilon kokemus kaikkien niiden rakentamisten yhteydessä ja se mieletön mielenkiinto etsiä eri kohteisiin ja olosuhteisiin sopivia kasvia.

Vuoden 2016 alussa se sitten tapahtui. Pitkään harkittu unelma pätevöityä kotipuutarhurista ammattilaiseksi, nytkähti vauhdilla eteenpäin.

Läheisten kannustamana rohkaistuin hyppäämään tyhjän päälle. Jättämään turvallisen, mutta ei enää niin itseäni innoittavan työni sijoitusmarkkinoiden parissa.  Siirryin opiskelemaan ihan oikeasti puutarhuriksi.

Ja tässä sitä nyt ollaan – koulu takana, todistus taskussa ja loppuelämä edessä.

Puutarhurina haluan auttaa sinua, jolle puutarha on tärkeä juttu, mutta et oman elämäntilanteesi tai terveydentilasi takia pysty itse sitä hoitamaan  tai haluat käyttää oman aikasi sinua enemmän kiinnostavaan harrastamiseen.  Lupaan tehdä kaiken osaamani puutarhasi hyvinvoinnin hyväksi. En kilpaile biologien tai korkeammin koulutettujen alan ammattilaisten tietotaitojen kanssa, mutta kiinnostukseni ja halu oppia jokainen päivä alasta jotain uutta, on aito. Luotan siihen, että näillä pärjää.

Kianni Oy:n puutarhurina toimin Seinäjoella ja lähiseudulla. Puutarharatkaisut taipuvat moneen tilanteeseen. Hoitoa, neuvontaa, uusien pihapiirien suunnittelua ja vanhan alueen uudistusta. Käy tutustumassa! 

Multaterapiaa- tarinoissani kerron omia näkemyksiäni ja kokemuksiani puutarhamaailmasta. Ne eivät ole ainoa totuus, mutta ovat omiani. Toivon, että onnistun artikkeleillani jakamaan osan puutarhailuun tuntemastani intohimosta myös sinulle.

Sivuston rönsyt ovat osa minua ja purkautuvat vapaa-ajan intohimoistani. Olen innokas kokeilemaan uusia juttuja ja seuraan mielenkiinnolla uusia trendejä ja ajankohtaisia asioita puutarhailusta, kasveista, luonnosta, keittiöpuutarhan mahdollisuuksista. Kaikesta siitä, mikä vaikuttaa positiivisesti ihmisen hyvinvointiin.

Toivottavasti viihdyt sivuillani ja piipahdat lukemaan tarinoitani myöhemminkin.

Terveisin, Marita

Kianni Oy:n puutarhuri -kiannimarikko-

Ansaitset puutarhan, josta nautit joka päivä !

Kianni Oy:n kotisivuille pääsee  täältä ja blogin artikkelikirjastoon etusivulta kohdasta VALIKKO tai tästä.