Miksi joulukuusi varistaa

Joulukuusen kaatoaika vaikuttaa neulasten pysyvyyteen ja kerkkien kehittymiseen.

Viime jouluna meidän kuusi ’kukki’ näin komiasti

Viikonvaihteessa oli hyvää aikaa selailla Wanhan ajan kuukalenterista, milloinka tänä vuonna olisikaan hyvä hetki kaataa joulukuusi.

 

 

 

Kuutermejä

  • Yläkuun jakso = uudesta kuusta täysikuuhun
  • Alakuun jakso = täysikuusta uuteen kuuhun
  • Uusi kuu = kalenterissa musta pallo, kasvuvoima juurissa
  • Täysikuu = kalenterissa valkoinen pallo, kasvuvoima maanpäällisissä osissa
  • Suunnanvaihtopäivinä (Uusikuu / Täysikuu) kasvuvoimien vaikutus on neutraali.

Miksi puu kannattaa kaataa Yläkuulla ?

  • Uuden kuun synnyttämä kasvuvoima juuristossa nousee jakson aikana  ylöspäin maanpinnan yläpuolisiin osiin.
  • Puuhun jää voimaan kaatopäivän luonnonvoimien vaikutus.
  • Puu ei varise !
  • Kaadettu puu pysyy hyvänä jouluun saakka, kunhan sen vain pitää ulkona, tai ulkolämpötiloissa olevassa piharakennuksessa.
  • Sisälle siirretty Yläkuun kuusi ei juo vettä yhtä paljon kuin lähellä täydenkuun aikaa kaadettu kuusi, koska se pärjää ’omillaan’ pidempään.

Miksi puuta ei kannata kaataa Alakuulla ?

  • Täyden kuun kasvuvoima on siirtynyt jakson aikana maan yläpuolisista osista juuristoon.
  • Puun voimat jäävät kaatopäivän luonnonvoimien vaikutuksesta kaadetun puun juuriin ja kaadettu puu kuivuu herkemmin.
  • Alakuulla kaadettu kuusi juo enemmän vettä kuin yläkuun kuusi.
  • Puu ei pysty hyödyntämään nestettä, vaan neulaset haihduttavat sen ilmaan. Ei siis auta vaikka kuusi olisi vesiastiassa koko ajan ja vaikka vedessä olisi lisänä virkisteitä, esimerkiksi sokeria.
Koska on hyvä kuusenkaatoaika?
  • Maagiset Yläkuun 10 hyvissäajoinennenjoulua -päivät ovat kuutiedon mukaan (su) 19.11.2017 ja kestävät 29.11.2017 saakka.
  • Jos haluat hyvän varistamattoman joulukuusen, älä kaada kuusta tänä vuonna (ma) 4.12. – (su) 17.12. välisenä aikana.
  • Kaikkein huonoin kaatoaika on nyt viikko ennen uutta kuuta eli viikolla 50 (11.-17.12.). Silloin kaadettu puu kuivuu kaikkein nopeimmin.
  • Uusikuu syntyy 18.12, joten tiistaista 19.12. lähtien kuu alkaa jälleen kasvamaan ja loppuviikko on sitten hyvän joulukuusen kaatoaikaa !
Merkkaa kuusenkaatopäivät kalenteriisi 😉

Kuutieto on vanhaa kansanperimää, jonka avulla ihmiset ovat ajoittaneet kodin askareitaan kohdalleen jo iät ajat. Itse olen käyttänyt näitä oppeja oman puutarhani hoidossa ja sisäkukkien kastelurytmiä hakiessani jo muutamia vuosia ja vaikka välillä kuujutut tuntuvatkin arkikiireen keskellä kovin kaukaa haetulta,  ’sattumukset’ ovat lisänneet kiinnostustani kuun kierron ja tapahtumayhteyksien seurantaan.

Kuutietoon on mukavasti sukeltaa oman kuukalenterin avulla. Itseopiskeluun voi hankkia ensiavuksi oman kalenterin aiheen taitajan, Yläkuu kustannuksen nettisivuilta  www.ylakuu.com.

Marraskuun aukeama Wanhan ajan Kuukalenteri 2017, www.ylakuu.com

Wanhan ajan Kuukalenteri on mukava inspiraatio itselle tai vaikkapa joululahjaksi.  Vuoden 2018 kalenteri maksaa 22 €.

Jos haluat tilauksen Kianni Oy:n kautta, sekin onnistuu.  Laita tilausviesti vain osoitteeseen marita@kianni.fi , niin palaan asiaan.

Kuuterveisin, Marita

P.S. Jos hankit joulukuusen kuusikauppiaalta, olethan valistunut asiakas ja varmista kuusen kaatoaika myyjältä!

P.S.S  Tämä sama yläkuu-alakuu -teoria pätee myös joulukranssien ja asetelmien tekoon. Luonnonmateriaalit kestävät pidempään tuoreina, kun tekee keräilyt nousevan, yläkuun aikana.

 

Vaahtera on satoisa puulaji!

Olisikohan tämänviikkoinen haravointini ollut lajinsa viimeinen tälle syksylle?

Syysruskaa. Kultapeti nurmikolla.

Ainakin valitsin siihen onnistuneesti syksyn tuulisimpiin päiviin kuuluneen päivän, kun kävin haravoimassa – isälleni isänpäivälahjaksi – enimmäkseen vaahteran lehdillä täyttyneen nurmikon puhtaaksi.

 

Harava jättää jälkensä

Aika, jonka pystyin käyttämään lahjantekoon, oli rajallinen. Oli siis kiire ja kuumakin tuli. Laskukoneeni raksutti kottikärrykuormissa lukuun 50. Sitten lopetin – laskemisen ja jatkoin loppujen tammen, syreenien ja pihlajien alustojen haravointia.

Koivujen lehdet jätin suosista maahan, sinne tänne. Lannoittavatpa nurmikkoa talven aikana – lumen alla.

Kokonaisuutena värkkäilin alueella noin 2½ tuntia ja 2×4 metrinen kompostilaari oli piripinnassa – ja vähän ylikin.

Lehtikuorma valmiina kohti kompostia

Oli oikeastaan mukava puuhastella tuulessa. Sain isänikin ulos hetkeksi rapsuttelemaan mukana, eikä tuulikaan lopulta haitannut tekemistä. Valitsin vain etäisimmän kulman tontilla, josta lehdet ihan oma-aloitteisesti 😉 lentelivät kohden loppusijoituspaikkaansa kompostoitumaan uudeksi mullaksi tuleville vuosille.

Kintaat ja suojakäsineet. Käyttö näkyy.

P.S. Eikä muuten tullut taaskaan rakkoja käsiin. Puuvillahansikkaat työhanskojen sisällä on hyvä suojatyöpari. Suosittelen.