Kuusen yksittäiset neulaset hyvässä järjestyksessä

Paras joulukuusi, ikinä

Tuskailetko vuodesta toiseen lattioille leviävien neulasten kanssa? Oletko jopa harkinnut tekokuusen hankintaa aidon metsäkuusen tilalle?

Ennen kuin luovutat, mietippä vielä, onko joulu ilman tuoreen kuusen tuoksua, oikea joulu. Tutustu ainakin ensin, miten vanhaa perinnetietoa noudattamalla, tavallinen metsäkuusi voi siltikin olla ihan ok joulupuu.

Pörheitä kuusenhavuja

Joulukuun hankinnassa on hyvä tunnistaa luonnosta hetket, kun puu on vahvimmillaan kaadettavaksi.   Hyvän kaatohetken salaisuus on luonnon omassa systeemissä – taikavoimista, joilla kasvikunta pärjää itsenäisesti, vuodesta toiseen.

Joulukuusen kohdalla kyse on erityisesti kuun voimista ja kuun kierrosta. Kuunkierto vaikuttaa kasvien nestevirtausten suuntaan, eli siihen missä puulla on kulloinkin parhaimmat energiavarastot.

Syvällä maan uumenissa kasvin juuristo imee maasta kosteutta ja ravinteita. Oksan tai rungon katkaisu irrottaa kasvinosan kosketuksen luontoon ja jatko on siitä kiinni, missä energiatasossa puunosa on katkaisuhetkellä. Tapahtuma merkitsee kasville samaa kuin napanuoran katkaisu vastasyntyneelle. Ravintoketju emoon katkeaa.

Kaadetulle kuuselle hetki tarkoittaa olotilaa, jota ihminen ei omilla konsteillaan pysty paljoakaan kohentamaan tai muuttamaan.

YLÄKUUN KUUSI

Uuden kuun vaiheessa kuu NOUSEE ja kasvattaa D-muotoisena kokoaan. Kuu on yläkuun vaiheessa ja kasveilla voimat ylöspäin suuntautuneina, kosteus ja solunesteiden elintärkeät ravinteet maanpäällisiin osiin pumppautuina.

Paras ajankohta kuusen kaadolle on juuri tämä nousevan yläkuun aika. Kaatoaika alkaa uuden kuun syntymisen jälkeisenä päivänä ja päättyy neljä päivää ennen täysikuuta.

Uuden kuun aikaan kaadettu kuusi säilyy parhaiten, varistaa vähiten, on oksistoltaan jäntevä ja tarvitsee joulukuusena vähiten hoitoa. Kuusenjalasta kuluu vähän vettä.

Orastavat kerkät

💖 Onnekkaimmillaan pari viikkoa sisätiloissa ollut kuusi herää eloon. 💚Oksien päihin ilmestyy uutta kasvua – keväänvihreitä kuusenkerkkiä.

TÄYDENKUUN KUUSI

Kuun muodon ollessa pyöreimmillään, ollaan kuukierrossa täydenkuun vaiheessa. Kasveille ajankohta kääntää nestekierron alaspäin, kohti juuristoa.

Tähän aikaan kaadetulla puulla on nestevarastot jo ehtineet vähentyä maanpäällisissä osissa, mutta sen kunto joulukuusena on vielä ihan ok. Puu tarvitsee selviytyäkseen lisänesteytystä ja kuusenjalasta kuluu kohtalaisesti vettä.

ALAKUUN KUUSI

Vähenevän kuun aikaan kuu kapenee ja hoikistuu ensin C-sirpin muotoon ja katoaa lopulta hetkeksi kokonaan. Ajankohtaa kutsutaan kuunkierrossa alakuuksi.

Vaihe voimistaa alaspäin, kasvin juuristoa kohti valuvaa nestevirtausta entisestään. Maan alla oleva juuristo on energiavarastoltaan muutama vuorokausi ennen uuden kuun syntymää täydellisimmillään ja maanpäällinen kasvusto kuivimmillaan.  

Alakuulla kaadettu kuusi on joulukuusena heikko, sillä puun maanpäällinen osa on tässä vaiheessa kuunkierron kuivimmassa tilassa. Puu pyrkii petraamaan kuntoaan käyttämällä kuusenjalasta runsaasti vettä.

Alakuulla kaadettu kuusi on kasteluista ja erilaisista hoidoista huolimatta nestesolukoltaan kuivahko ja neulasten runsas varistelu on tyypillistä. Näin käy, vaikka puun tyvi ei pääsisi kuusenjalassa kertaakaan edes kuivahtamaan.

🎗… eli lyhyesti

Joulukuusen paras kaatohetki on uuden kuun syntymästä alkava kasvavan kuun aika. Uuden kuun syntymä on kuvattu kalentereissa mustana pallukkana.

Vuonna 2022 yläkuun kuusen kaatoaika alkaa pe 25.11. ja päättyy 4.12.2022. Jos tuon ajan unohtaa, seuraava jakso alkaa jouluaattona.

Metsäkuusi
Kesäinen kuusimetsä

Kuusi vinkkiä joulukuusen kanssa touhuiluun

1. KULJETUS

Paras joulukuusi on lähellä kasvanut ja lyhyen matkaa kuljetettu.

Jos siirtomatka on yli 10 km ja kuusi siirretään kotiin auton katolla, suojaa kuusta pakkaamalla se esim. verkkoon tai muoviin.

2. SÄILYTYS

Useamman viikon säilytyksessä käyttöä odottava kuusi säilyy parhaiten ulkona.

Plussakeleillä puun tyvi voidaan laittaa jäätymistä kestävään ja vettä pitävään astiaan. Vesiastiassa puu saa sulalla kelillä solukoilleen nesteytystä ja sään pakastuessa, jäätynyt vesi tukkii puun johtosolukot, jolloin niihin ei synny ilmakuplia.

3. SULATUS

Jäisen kuusen ihanteellisin sulatuslämpätila on noin + 5°C-astetta. Normaaleissa sisälämpötiloissa paras sulatuspaikka on kylpyhuone, jossa sulaminen tapahtuu yleensä muutamassa tunnissa ja sulava vesi saa tippua huoletta lattialle.

Sulamisvaiheessa kuusen tyvi pidetään koko ajan vedessä ja oksia on hyvä suihkutella muutamia kertoja haalealla vedellä.

Kun kuusi on kokonaan sulanut, irtoneulaset ja -roskat lähtevät pois puuta kevyesti ravistelemalla.

4. KUUSI JALKAAN

Tarkista, että kuusen tyvi mahtuu kuusenjalkaan ’käsittelemättömänä’.

Älä ohenna puuta, rungon kuorta veistelemällä. Kuoren tehtävä on suojata puuta ulkoisilta vaurioilta ja solukoissa olevien nesteiden haihtumisilta.

Jos puu on sopivan korkuinen ilman lyhennystä, tee puulle kuitenkin uusi imupinta.

Poista tyvestä hieman viistosti sahattu tai kirveellä hakattu noin 2 cm siivu. Viisto leikkauspinta estää tyveä painumasta tiiviisti pohjaa vasten ja puu pystyy paremmin imemään solukkoihin nestettä.

5. SISÄTILOISSA

Kuusen paras paikka sisällä on mahdollisimman viileä ja vedoton. Kaikki lämmönlähteet kuusen lähellä kuivattavat puuta ja lisää neulasten putoilua. Jos kuusen paikka kuitenkin on lähellä lömmönlähteitä, säädä ainakin lämpöpattereissa lämpöä pienemmälle ja pidä tulipesässä maltillisesti tulta, niin kuusi voi paremmin.

Täytä kuusenjalka heti vedellä, kun tuot kuusen sisälle!   

Laita vesi kuusenjalkaan heti, kun puu on jalassa kunnolla paikoillaan. Vesi pysyy säiliössä puhtaampana muutamilla kikkakonsteilla.

Tunnetuimpia vinkkejä ovat kasteluveteen lisätyt ’lisäaineet’, kuten 4-5 sokeripalaa, loraus leikkokukkavirkistettä, muutama tippa sitruunan mehua sekä pari puuhiilen palaa.

Lisäaineista huolimatta tärkeintä hoitoa on pitää kuusenjalassa koko ajan vettä, herkimillään puu on kuivumiselle ensimmäisen vuorokauden aikana.

Jos leikkauspinta pääsee kuivumaan, puun imukyky häiriintyy ja hyvänkin kuusen tarina voi saada ikivän ja piikkisen lopun.

6. KUUSENKAATAJAISET

Joulu saa leppoisan lopun, kun kuusen oksat pätkii jo sisällä oksasaksilla paloiksi säkkiin tai polttaa pätkät samantien tulipesässä. Neulaset eivät levity pitkin lattioita.

Joulukuusista ja joulun kukista lisää toisessa joulunajan artikkelissa. Pujahda tekstiin tästä.

💚

Milloinkaan ei ole niin rauhallista kuin heti joulun mentyä. Silloin on saanut kaiken anteeksi ja voi taas muuttua tavalliseksi. – Tove Jansson

Mukavaa joulun odotusta!

-Marita

Sivustojen jako kaverille on helppoa FB-merkkiä klikkaamalla 💚

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php