Vieraslajeista

Tunnistatko puutarhakarkulaiset, mitä tarkoitetaan vieraslajilla ja mitä ovat kansallinen ja EU:n vieraslajiluettelo. Näistä ja niihin kuuluvista kasveista enemmän tässä artikkelissa.

Vieraslajit ovat kasvi- tai eläinlajeja, jotka ovat levinneet luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolelle ihmisen vaikutuksesta joko tahattomasti tai tahallisesti. Kun laji uhkaa luonnon monimuotoisuutta ja alkuperäistä lajistoa, se voidaan määritellä vieraslajiksi ja kuuluu joko kansalliseen tai EU:n vieraslajiluetteloon.

Suomessa esiintyvät, haitallisiksi vieraslajeiksi säädellyt kasvit kuuluvat KANSALLISEEN VIERASLAJILUETTELOON. EU:N VIERASLAJILUETTELOSSA olevat kasvit on säädetty haitallisiksi koko EU:n alueella.

Molemmissa vieraslajiluetteloissa olevia kasveja koskevat samat säännöt.

Haitallisia vieraslajeja ei saa päästää ympäristöön, tuoda maahan, kasvattaa, kuljettaa, välittää, saattaa markkinoille, myydä tai luovuttaa.

MITEN TOIMIA VASTUULLISESTI KASVIEN KANSSA

Istuttaessa kasveja, ota aina ensin selvää niiden leviämistavoista.

  • Omassa pihassa kannattaa suosia kotimaisia alkuperäkasveja ja Suomeen tuoduissa kasveissa, heikosti leviäviä lajeja ja lajikkeita.

Käsittele puutarhajätteet vastuullisesti.

  • Haitallisiksi luokitellut ja helposti leviävät kasvit ovat levinneet luontoon, kun niiden osia ja maa-ainesta on viety peltojen ja metsien reunoille ’maatumaan’.
  • Kasvien osien ja maa-aineksen vienti luontoon ei ole lailla kiellettyä, mutta ei myöskään nykypäivän tapa huolehtia puutarhajätteistä.
  • Varmin tapa huolehtia puutarhajätteistä on kuljettaa ne jätekeskukseen, turvallista loppukäsittelyä varten.  
  • Kemiallisessa torjunnassa on huomioitava niiden ympäristövaikutukset. Aineita käsiteltäessä, toteutuksissa on noudatettava torjunta-aineen käyttöohjeita.

VIERASLAJILISTOILLE PÄÄTYNEITÄ KASVEJA

Kansalliseen vieraslajiluetteloon kuuluvia:

ETELÄNRUTTOJUURI – PETASITES HYBRIDUS

Kotoisin Itä- ja Kaakkois-Euroopasta sekä Länsi-Aasiasta.  Levinnyt Suomessa Rovaniemen korkeudelle saakka. Sisältää myrkyllisiä aineita, joten käyttö rohdoskasvina ei enää käytössä. Isokoinen kasvi. Lehdet voivat olla halkaisijaltaan liki metrin ja kokonaiskorkeus yli metrin.

Leviää juuren paloistakin ja valtaa suikertavan juuristonsa avulla nopeasti alaa. Lähtee kasvuun aikaisin keväällä maalis-huhtikuussa. Ensin kasvaa punertava kukinto, lehdet tulevat esiin kukinnan loppupuolella toukokuussa. Kukinnan jälkeen kasvi kasvattaa jättimäiset lehdet, tukahduttaen muut kasvit alleen.

TORJUNTA JA HÄVITYS

Hävittäminen vaatii useita vuosia toimenpiteitä. Istutusalueen rajaus juuriestematolla ja kasvuston peittäminen mustalla muovilla hidastavat leviämistä. Kaivettaessa, juuren paloja jää helposti maahan, joten aluetta täytyy tarkkailla uusien alkujen varalta useampi vuosi. Niitto, useaan kertaan kasvukaudessa tehtäessä tai ruohonleikkurilla tehtävä yliajo lannistavat kasvua.

JAPANINTATAR- REYNOUTRIA JAPONICA

Kotoisin Itä-Aasiasta. Nopeakasvuinen, jopa kolme metriä korkeaksi kasvava monivuotinen ruohokasvi. Kasvattaa talvehtivasta juurakosta uuden kasvun aikaisin keväällä. Ontto ja puumainen varsi on lähes haaraton ja siinä on usein punaruskeita laikkuja. Lehti on kooltaan noin 15 cm pitkä. Juurakko kasvaa vuodessa 0,5 – 1 m ja jo parissa vuodessa se voi vallata isoja alueita sekä viedä tilaa muilta kasveilta.

TORJUNTA / HÄVITYS

Hankala hävitettävä. Kasvi lähtee kasvuun pienistä juurakon palasistakin, joten kaikki juurakot täytyy saada kaivaessa kokonaan pois.

JÄTTITATAR ELI SAHALININTATAR – REYNOUTRIA SACHALINENSIS

Kotoisin Itä-Aasiasta. Monivuotinen juurakko talvehtii, mutta ontto ja vihreä varsi kuolee talveksi. Kasvaa nopeasti 3-5 metriä korkeaksi, lehdet jopa 40 cm pituisiksi. Elo-syyskuussa ilmestyvät kukat ovat valkoisia ja röyhymäisiä.

Suomen oloissa laji ei tuota siemeniä, mutta leviää kasvullisesti. Vahva juurakko pystyy läpäisemään jopa asfaltin. Maavarret voivat olla suikerrella 2 metrin syvyydessä ja olla jopa 20 metriä pitkiä.

TORJUNTA / HÄVITYS

Hankala hävitettävä. Varret voi leikata maata myöden 5 – 6 kertaa kesän aikana, aina uutta kasvua havaitessa, ja jatkaa leikkaamista niin monta vuotta, että kasvusto on saatu hävitettyä. Kaivamalla kasvustoa on hankala saada kerralla pois, sillä pienikin maahan jäänyt juuren pala riittää uuteen kasvuun. Peittäminen pieneltä alueelta on mahdollinen, mutta aluetta täytyy seurata, sillä kasvu voi siirtyä peitetyn alueen ulkopuolelle.

 KARHUNKÖYNNÖS – CONVOLVULUS SEPIUM

Elämänlankana ja kuristajakasvina tunnetun kasvin alkuperästä ei ole varmuutta. Suomeen koristekasviksi se on kulkeutunut todennäköisesti jo 1700-luvulla.

Monivuotinen, ruohovartinen kasvi. Juurakko talvehtii ja vhreä maanpäällinen osa kuolee talven ajaksi. Toisten kasvien ympärille kiertyvä kasvusto voi kasvaa kesässä jopa 3 – 4 m.  Valkoinen tai punakarhunköynnöksellä vaaleanpunainen kukinta heinä-elokuussa. Lehti herttamainen. Pensaisiin kietoutuessaan, kasvi peittää helposti alleen parimetriset ja sitä matalammat kasvit, kuristaa ne henkihieveriin ja muodostaa ympärillee jopa liikkumista vaikeuttavan läpipääsemättömän tiheikön. 

TORJUNTA / HÄVITYS

Vaikea hävitettävä. Kasvupaikalle juurtuneena, pysyy paikallaan sitkeästi. Torjunta kannattaa aloittaa katkomalla varret useaan kertaan kesässä tyvestä poikki ja kaivaa samalla juurakoita pois maasta. Köynnösten kuivuttua muiden kasvien tukahdutus helpottaa ja kasveissa kiertävä kuivunut kasvusto on helpompi purkaa pois.

Kasvi leviää jopa pienistä juurenpätkistä, joten köynnösten kaivuu ja perkausjätteiden hävittämisessä pitää olla tarkka, ettei sinällään siro jäte pääse mullan tms. mukana jatkaamaan kasvuaan luonnossa.

KURTTURUUSU – ROSA RUGOSA

Kotoisin Koillis-Aasiasta, Tyynenmeren rannoilta. Tuotu Eurooppaan kestävyyden ja näyttävyyden vuoksi 1700-luvun lopulla. Suomeen laji on levinnyt 1900-luvun alussa ja esiintyy villiintyneenä Rovaniemen korkeudella saakka. Sitkeä ja kestävä, paljon käytetty monivuotinen koristepensas, kaupunkien ja kuntien istutuksissa sekä teiden varsilla ja viherkaistoilla. Kasvukorkeus noin 1,5 m, piikit oksissa tiheässä ja erikokoisia. Lehdistö tumman vihreä, kiiltävä ja uurteinen. Kukat voimakkaan vaaleanpunaiset tai valkoiset. Kiulukat muodoltaan naurismaisesti litistyneitä.

Leviää tehokkaasti juuriversoilla ja siemenillä. Aiheuttaa levitessään haittaa erityisesti hiekkarannoilla ja saaristossa, vallatessaan rannat tiheänä mattona ja estäessä muiden kasvien kasvun.

Kurtturuusu ja sen valkokukkainen muoto - Rosa rugosa f. alba, ovat ehdottoman kasvatuskiellon piirissä 1.6.2022 alkaen, joten sitä ei saa kasvattaa nykyisin edes kotipuutarhassa.  
Kurtturuusun jalostettu muoto Tarhakurtturuusu (Rosa Rugosa–lajikkeet), ei kuulu kiellettyihin ruusulajeihin.

TORJUNTA / HÄVITYS

Vaikea hävitettävä. Ruusun juuristo on syvällä ja sen poistaminen kaivinkoneellakin jättää herkästi maahan juuren pätkiä, joista uusi kasvu pääsee alkuun. Siksi myös kaivettu alue vaatii tarkkailua ja toimenpiteitä muutaman vuoden ajan. Mahdolliset uudet alut poistetaan heti niiden ilmestyttyä, pienet taimet saa kaivettua maasta pois myös lapiolla.

Paikoista, mistä ei voi kaivaa, voidaan kasvi hävittää näivettämällä. Menetelmä on ilman torjunta-aineita tehtynä ympäristöystävällinen, mutta työläs ja aikaa vievä. Näivetyksessä kasvin kaikki vihreät osat leikataan säännöllisesti 3-4 vuoden ajan, 3 – 4 kertaa vuodessa maata myöden pois. Näin toimien kasvi väsyy, kasvu hidastuu ja kuolee lopulta näivettymällä pois. 

Näivetyksen voi toteuttaa myös kasvuston peittämällä. Kaikki maanpäällinen kasvusto leikataan ensin kokonaan pois ja alue peitetään sen jälkeen valoa läpäisemättömällä peitteellä. Peite on ulotuttava vähintään 1 m kasvuston ulkopuolelle, jotta sivuversojen levittäytyminen estyy.

PIISKUT – SOLIDAGO

Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Kestäviä ja helppohoitoisia syyskesän väripilkku.  Piiskuista haitalliseen vieraslajiluetteloon on vuonna 2023 lisätty kanadanpiisku (Solidago canadensis) ja isopiisku (Solidago gigantea).

Luonnonvarainen piiskulajimme, heinä-elokuussa kukkiva kultapiisku (Solidago virgaurea) ja yleisesti puutarhakasvina tunnettu, heinä-syyskuussa kukkiva kanadanpiiskusta jalostettu tarhapiisku eivät kuulu vieraslajeihin.

Luonnonvaraisen kultapiiskun kukinto on pysty ja yksittäiset kukat isompia ja selvemmin erottuvia, kuin kanadan- tai isopiiskun nuokkuvat ja sivuille leviävät kukat.

Ellet ole varma, kasvaako puutarhassasi haitalliseksi säädettyä piiskulajia vai sallittua tarhapiiskua, huolehdi ainakin se, ettei kasvusto pääse lisääntymään ja karkaamaan ympäristöön, katkaisemalla kukinnot riittävän ajoissa - ennen kukissa tapahtuvaa siementen kypsymistä ja kasvin siementämistä.

Piiskut leviävät kasvullisesti juuripaloista ja siemenistä. Yksi kasvi tuottaa jopa 10 000 pientä mustaa siementä, joiden avulla se leviää tehokkaasti pitkiäkin etäisyyksiä puutarhasta luontoon. Piiskut ovat voimakkaita kilpailijoita erityisesti niittymäisissä elinympäristöissä, sillä runsaudessaan ne houkuttelevat pölyttäjiä ja pölyttäjävierailut alkuperäisten kasvilajien kukinnoilla voi vähentyä. Kun alkuperäisäkasvistot eivät kykene kilpailemaan kasvupaikastaan, piiskut pääsevät valtaamaan yhä laajemmin kasvualueita ja kasvustot yksipuolistuvat.

TORJUNTA / HÄVITYS

Kaivamalla hävitettävissä. Voimakkaan leviämisen vuoksi piiskujen kasvualusta kannattaa rajata esim. juurimatolla. Kasvit pystyy kaivamaan juurinen lapiolla yläs maasta. Juuret on varmin toimittaa jäteasemalle.

Ellei kaivuu ole mahdollista, kasvustot voi niittää / kukkavarret katkaista pariin kertaan kesällä, esimerkiksi kesäkuussa ja elokuussa. Oikein ajoitettu niitto estää kasvin kukintaa ja siementen kehittymistä ja muutamien vuosien kuluttua, kasvin juuristo näivettyy ja kasvi kuolee.

VIITAPIHLAJA-ANGERVO – SORBARIA SORBIFOLIA

Kotoisin Siperian keskiosista Japaniin ja Kamtsatkan niemimaalle ulottuvalta alueelta. Suomessa yleinen puutarha- ja kadunvarsipensas, leviää tyvi- ja juurivesojen avulla laajoiksi ja tiheiksi kasvustoiksi. Kasvunlähtöön riittää palanen maavartta. Selviää karuissakin olosuhteissa ja karkaa helposti istutusalueilta luontoon mm. puutarhajätteen mukana. Korkeus 150 – 200 cm. Kermanvalkoinen kukinta heinäkuussa, ruskettuneet kuivat kukinnot jäävät talveksi kasviin kiinni.

Lajin ehdoton kasvatuskielto astuu voimaan kahden vuoden siirtymäajan päätyttyä, 15.8.2025.

TORJUNTA / HÄVITYS

Vaikea hävitettävä.  Kasvi kestää hyvin leikkauksia ja leikkaamalla hävittäminen vaatii aikaa ja toimenpiteitä useita vuosia. Kasvuston leikkaus maata myöden useamman vuoden ajan, 3-4 kertaa kasvukaudella, hidastaa kasvun leviämistä ja kasvin elinvoimaa, näivettäen sen hiljalleen kokonaan. Leikkausten yhteydessä kannattaa kaivaa juurakoita myös pois ja peittää alasleikattu alue myös valoa läpäisemättömällä paksulla katteella (pressu tms.). 

Kotipuutarhurien ja ammattilaisten tulee huolehtia, että puutarhajäte käsitellään niin, ettei itämiskykyiset siemenet tai kasvinosat pääse leviämään maa-aineksen, mullan tai muiden kasvien mukana luontoon.

TERTTUSELJA – (SAMBUCUS RACEMOSA)

Kotoisin Etelä- ja Keski-Euroopasta. Tavataan Suomessa luontoon levinneenä viljelykarkulaisena Oulun korkeuksille saakka. 

Nopeasti 2–4 metriseksi kasvava, kuusamakasveihin (Caprifoliaceae) kuuluva pensas. Lehdet hieman kotipihlajaa (Sorbus aucuparia) muistuttavia, mutta lajin voimakas ja tympeähkö tuoksu erottaa sen pihlajasta. Hajun takia terttuseljaa kutsutaan myös nimellä paskamarja. Keltavalkoiset kukat touko–kesäkuussa. Loppukesällä kypsyvät punaiset marjat ovat hieman myrkyllisiä, mutta maistuvat linnulle ja siemenet leviävät niiden mukana hyvin. 

Kasvaa usein yksittäisinä pensaina, eikä aiheuta suurempaa haittaa muulle luonnolle. On kuitenkin havaittu, että välillä metsänhakkuun jälkeen on paikalle syntynyt tiheä terttuseljapensasto, jolloin kasvi voi haitata myös metsän uudistumista. Tällaisten tilanteiden välttämiseksi, laji suositellaan poistettavaksi metsänhoitotoimien yhteydessä, puistoista näkemän peittävyyden takia sekä luonnonhoidon yhteydessä suojelualueilta.

EU:n vieraslajiluetteloon kuuluvia kasveja

JÄTTIPALSAMI (IMPATIENS GLANDULIFERA)

Kotoisin Himalajan vuoristoalueelta. Yksivuotinen ruohokasvi, jota tavataan puutarhoista luontoon levinneenä Rovaniemelle saakka. Kukkii pitkään, kukat punertavia tai valkoisia. Kasvukorkeus 1,5 – 3 m, lehdet suikeita ja tiheästi hammaslaitaisia. Viihtyy parhaiten kosteilla ja rehevillä kasvupaikoilla, mutta sen hento juuristo ei sido esim. rinteissä kasvaessaan maata. Paukkukukkanakin yleisesti tunnettu kasvi voi muodostaa jopa 4000 siementä. Siemenet eivät muodosta psyvää siemenpankkia, mutta kasvi lisääntyy tehokkaasti niillä, siementen sinkoutuessa emokasvistaan monen metrin päähän.

Tiheänä ja runsaana kasvustona, se estää muiden kasvien kasvua samalla alueella ja pölyttäjät suosivat lajin runsaasti mettä sisältäviä kukkia. Vaarana on, että samaan aikaan muiden kasvien kukat jäävät pölyttymättä, jonka johdosta ne häviävät alueelta.

TORJUNTA / HÄVITYS

Laji on helppo kitkettävä, mutta vaatii seurantaa useamman vuoden. Torjunta kannattaa aloittaa ennen lajin kukintaa ja siementen kypsymistä. Kasvusto voidaan niittää / alasleikata läheltä maarajaa tai kiskoa juurineen pois, sillä kasvin hento juuristo on helppo saada kokonaan pois maasta. Tehokkainta hävitys on, kun toimenpiteen toistaa 2-3 kertaa kasvukaudella.

Kasvijäte tulee hävittää asianmukaisesti. Pienet määrät voi laittaa jätesäkeissä poltettavan jätteen mukaan, isommat erät on suositeltavin viedä säkeissä jätekeskukseen. Siemeniä sisältävää kasvijätettä ei saa kompostoida, koska multaan jäävät siemenet lähtevät sieltä herkästi uuteen kasvuun.

JÄTTIPUTKI – Heracleum

Ukonputkien sukuun kuuluva jättiputkilajisto on hankala erottaa toisistaan ja yleisesti puhutaankin vain jättiputkista. Kaukasukselta kotoisin oleva Kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum) on Suomessa kasvavista jättiputkilajeista yleisin. Muut meillä esiintyvät lajit ovat myös Kaukasukselta kotoisin oleva persianjättiputki (Heracleum persicum) ja Turkin, Irakin ja Iranin alueelta kotoisin oleva armenianjättiputki (Heracleum sosnowskyi).  

Jopa neljä metriä korkeaksi kasvava ja isojen kukintojen (kukat lähes metrin halkaisijaltaan) ansioista näyttävään kasviin ihastuneet eivät ehkä osanneet kuvitella mitä seuraa, kun se aikoinaan tuotiin omasta elinympäristöstä kylmään pohjolaan. Kasvi viihtyy Suomen olosuhteissa mainiosti, sillä kylmät talvet mahdollistavat siemenille tarpeellisen kylmäkäsittelyn. Puutarhoista laji on levinnyt puutarhajätteiden ja siementen kautta maamassojen, vesistöjen ja kulkuneuvojen mukana ympäröivään luontoon. Luonnossa lajikkeet syrjäyttävät alkuperäislajeja ja aiheuttavat vakavaa vahinkoa ympäristölle. 

Yhdessä kasvissa voi olla useita kymmeniätuhansia, siemenpankin muodostavia siemeniä. Maahan päästessään ne säilyttävät itämiskykyisinä useiden vuosien ajan. Kasvi kukkii kolmantena elinvuotenaan ja kuolee kerran kukittuaan. Kukkineet kuivuneet kasvit jäävät pystyyn usean vuoden ajaksi ja alueita, joten alueita joissa kasvaa jättiputkea, voi löytää myös talvella.

TORJUNTA JA HÄVITYS

Kasvi on valolle herkistävänä vakava uhka ihmisten ja eläinten terveydelle.

Kasvi kannattaa opetella tunnistamaan jo siementaimena, koska sen poiskaivaminen on silloin helpointa. Torjunnan voi toteuttaa kaivamalla, kasvuston peittämällä ja kukinnot poistamalla. Hävitys kannattaa aloittaa keväällä, kun kasvusto on pieni. Isompien jättiputkien torjunnassa on tärkeää poistaa kukinnot ja estää siementen maahan pääsy. Kemiallisessa torjunnassa on huomioitava myös ympäristöasiat.

Torjuntaan liittyy riskejä. Lisäneuvoja ja apua hävitykseen kannattaa kysyä ammattilaisilta.

Pienikin kosketus kasviin rikkoo sen solukon, jolloin kasvinestettä pääsee kasvin pintaan ja aiheuttaa auringon kanssa yhteisvaikutuksessa iholle joutuessaan vakavia, palovamman kaltaisia oireita. Hävitys on usean vuoden työ ja on tehtävä systemaattisesti, sekä suojattava iho, silmät ja hengitystiet.

KAUKASIANJÄTTIPUTKI – Heracleum mantegazzianum

Kaukasianjättiputki on kukkiessaan 3-5 m korkea. Noin 10 cm paksu varsi on punertavan laikukas, karvainen ja ontto. Lehti on terävän sahalaitainen, kooltaan 1,5-2 m pitkä / leveä. Valkoinen ja sateenvarjomainen kukinnon halkaisija voi olla jopa metri.

Jättiputki voidaan sekoittaa myös muihin luonnossa esiintyviin putkilokasveihin, kuten pienempään karhunputkeen, joka on noin 2 metriä korkea ja lehti melko sileä.

KOMEALUPIINI – LUPINUS POLYPHYLLUS

Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Tuotu Suomeen 1800-luvulla koriste- ja rehukasvina, Tavataan luonnossa Pohjois-Suomessa saakka. Kasvukorkeus noin 1 metri, kukinta kesä-heinäkuussa, kukkien väri sininen, punainen tai valkoinen. Lajike pärjää vähäravinteisessakin maassa, koska sitoo omaan käyttöönsä juurakon nystyröiden typpibakteerien avulla ilmakehästä typpeä. Monivuotinen hernekasvi, leviää siemenistä. Pystyjuuristo, ei leviä kasvullisesti rönsyjen avulla.

Kasvin siitepöly sisältää myrkyllistä alkaloidia, joka voi haitata mm. kimalaisten lisääntymistä. On isoina alueina levinneenä haitallinen paikallisille päiväperhospopulaatioille, koska ei kelpaa toukille eikä aikuisille ravintokasviksi. Kasvua on mahdoton enää pysäyttää Suomessa, mutta sen leviämistä voi hillitä.

Kuuluu kansalliseen vieraslajiluetteloon Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Tanskassa.

TORJUNTA / HÄVITYS

Tärkein tehtävä on estää lajin siementen leviäminen, sillä lajike leviää niistä tehokkaasti ja siemenet säilyttävät itämiskykynsä pitkään.  Hävittäminen vaatii torjuntaa useiden vuosien ajan, sillä uusia taimia nousee maaperän siemenvarastosta monta vuotta.

Yksittäiset kasvit voidaan kaivaa maasta, niittää maata myöden, peittää valoa läpäisemättömällä pressulla ja katkoa kukkavarret ennen kukintaa tai viimeistään ennen kukissa kehittyvien siementen kypsymistä.  

Pienet kasvustoalat voidaan hävittää, kaivamalla kasvit yksitellen juurineen ylös maasta. Kaivaus on tehokas tapa, mutta vaatii useita uusintoja, sillä kaivaessa maaperä rikkoutuu ja maan uumenissa, siemenpankissa uinuvat siemenet ’heräävät’ ja kasvattavat uusia kasveja.  

Kasvin tyveltä tehty säännöllinen niitto heikentää kasvin elinvoimaa ajan myötä. Toimenpide on uusittava useana vuotena ja toteutettava 2-4 kertaa kasvukauden aikana. Kauden ensimmäinen niitto kannattaa tehdä parhaaseen kukinta-aikaan alkukesästä, koska silloin siemenpalot eivät ole vielä ehtineet muodostua. Niitto ei ole enää hyödyllistä, jos siemenpalot ovat jo ruskeita ja siemenet ruskeita/kovia. Silloin maahan tippuvat siemenet voivat levittäytyä lisää lähiympäristöön.

Niittojäte rehevöittää kasvupaikkaa, joten leikkuujäte on tärkeää korjata alueelta huolellisesti pois. Siemenetön jäte (tuoreet kukat ja kasvusto) ja ylöskaivetut juurakot voidaan kuivattamisen jälkeen kompostoida. Kaikki siemeniä sisältävät kukinnot ja muut kasvijätteet on hävitettävä huolellisesti. Vaihtoehtoina paketointi kaksinkertaisessa jätesäkissä polttokelpoiseen sekajätteeseen tai viemällä isommat erät jätekeskukseen.

Pidetään yhdessä huolta luonnosta ja toimitaan vastuullisesti!

Terkuin, Marita

P.S. Lisää vieraslajeista löytyy netistä mm. sivuilta

sll.fi | ymparisto.fi | vieraslajit.fi

Jaa sivusto myös FB-kavereillesi 💚

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

css.php