TUNNISTATKO PUUTARHAKARKULAISIKSI LUOKITELLUT VIERASLAJIT?
MIKÄ ON VIERASLAJI?
Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolelle ihmisen vaikutuksesta joko tahattomasti tai tahallisesti. Jos vieraslaji uhkaa luonnon monimuotoisuutta ja alkuperäistä lajistoa, voidaan se määritellä vieraslajiksi. Osa haitallisista vieraslajeista kuuluu kansalliseen tai EU:n vieraslajiluetteloon.
MITÄ TARKOITTAA KANSALLINEN VIERASLAJILUETTELO?
Tarkoittaa Suomessa esiintyviä haitalliseksi vieraslajiksi säädeltyjä kasveja, jotka eivät kuulu EU:n vieraslajiluetteloon. Näitä lajeja ei saa päästää ympäristöön, tuoda maahan, kasvattaa, kuljettaa, välittää, saattaa markkinoille, myydä tai luovuttaa.
MITÄ TARKOITTAA EU:N VIERASLAJILUETTELO?
Tarkoittaa kasveja, jotka on säädelty koko EU:n alueella haitallisiksi vieraslajeiksi. Näitä lajeja ei saa päästää ympäristöön, tuoda maahan, kasvattaa, kuljettaa, välittää, saattaa markkinoille, myydä tai luovuttaa.
MITEN TOIMIA VASTUULLISESTI KASVIEN KANSSA?
Hankkiessa ja istuttaessa kasveja, on hyvä tapa ottaa aina selvää niiden leviämistavoista ja varmistaa, että kasvien kerrotaan olevan heikosti leviäviä.
Omassa pihassa kannattaa suosia kotimaisia alkuperäkasveja tai Suomeen tuoduissa kasveissa, heikosti leviäviä lajeja ja lajikkeita.
Toimia puutarhajätteiden käsittelyssä vastuullisesti. Oksien ja maa-aineksen vienti ojaan, pellon laitaan tai metsänlaitaan ei ole nykypäivää. Puutarhasta kertyvien ongelmakasvien jätteitä ei kannata myöskään kompostoida perinteisissä pihakomposteissa. Maatunutta kompostimultaa käytettäessä, seos voi edelleen sisältää kasvien siemeniä ja juurenpaloja, joista kasvi lähtee herkästi uuteen kasvuun.
• Paras loppusijoituspaikka ongelmakasvien jätteille on jätekeskus.
SUOMEEN KOTIUTUNEITA, VIERASLAJEIKSI TULKITTUJA KASVEJA OVAT MM:
ETELÄNRUTTOJUURI (PETASITES HYBRIDUS)
Kotoisin Itä- ja Kaakkois-Euroopasta sekä Länsi-Aasiasta. Tuotu Suomeen koristekasviksi ja rohdoskasviksi. Nykytiedon mukaan kasvi sisältää myrkyllisiä aineita, joten sitä ei tietojen mukaan käytetä enää rohdosten raaka-aineena.
Etelänruttojuuri lähtee kasvuun aikaisin keväällä maalis-huhtikuussa. Ensin kasvaa punertava kukinto ja kukinnan loppupuolella, toukokuussa lehdet. Täysikasvuisen lehden halkaisija voi olla lähes metri ja kasvuston koko korkeus reilu metri.
On kansalliseen vieraslajiluetteloon kuuluva haitallinen vieraslaji.
Puutarhakarkulaisena ja huolimattoman puutarhajätteen käsittelyn seurauksena laji on levinnyt luontoon Rovaniemen korkeuksille saakka. Juuren paloistakin leviävänä sen leviäminen on helppoa ja uudelle alueelle päästyään, se valtaa suikertavan juuristonsa avulla nopeasti alaa.
TORJUNTA JA HÄVITYS
Ruttojuuri on hankalasti hävitettävä. Istutusalue kannattaa ainakin rajata juuriestematolla. Poistettaessa kaivamalla, juuren paloja jää helposti maahan, joten aluetta täytyy tarkkailla useampi vuosi uusien alkujen varalta. Useaan kertaan kasvukaudessa tehtävä niitto tai ruohonleikkurilla jatkuvasti tehtävä yliajo lannistaa kasvua, mutta taistelu kestää useita vuosia. Alueen peittämistä mustalla muovilla voi myös kokeilla. Kasvin osia sisältävää puutarhajätettä ei saa viedä luontoon.
JAPANINTATAR (REYNOUTRIA JAPONICA, ENT. FALLOPIA JAPONICA)
Kotoisin Itä-Aasiasta. Tuotu Suomeen puutarhojen koristekasviksi. Kasvi on nopeasti kolme metriä korkeaksi kasvava monivuotinen ruohokasvi, jonka maanpäällinen vihreä osa kuolee talveksi. Kasvi lähtee talvehtivasta juurakosta uuteen kasvuun aikaisin keväällä. Lehti on noin 15 cm pitkä. Varsi on ontto, puumainen, lähes haaraton ja siinä on usein punaruskeita laikkuja.
On kansalliseen vieraslajiluetteloon kuuluva haitallinen vieraslaji.
Puutarhoissa japanintatar tulee nopeasti ongelmaksi. Juurakko kasvaa vuodessa 0,5 – 1 m sivusuunnassa ja jo parissa vuodessa se voi vallata isoja alueita ja viedä tilaa muilta kasveilta.
Luontoon laji päättyy puutarhakarkulaisena sekä puutarhajätteen mukana. Kun puutarhoissa nopeasti ongelmaksi muodostuvat kasvit kaivetaan pois ja juurakon palat viedään läheiselle pellolle tai metsän reunaan, ongelma on siirtynyt luontoon.
TORJUNTA / HÄVITYS
Japanintatar on hankalasti hävitettävä, sillä kasvi lähtee kasvuun pienistä juurakon palasistakin. Kaivettaessa kaikki juurakot täytyy saada maasta kokonaan pois ja kaivetut kasvin juurakot tulee toimittaa oman alueen jätekeskukseen. Kemiallista torjuntaa käytettäessä on otettava huomioon käytön rajoitukset.
JÄTTITATAR ELI SAHALININTATAR – (REYNOUTRIA SACHALINENSIS)
Kotoisin Itä-Aasiasta. Tuotu Suomeen puutarhojen koristekasviksi. Sahalinintatar on nopeasti kasvava monivuotinen kasvi, jonka ontto ja vihreä varsi kuolee talveksi, mutta juurakko talvehtii. Laji kasvaa 3 – 5 metriä korkeaksi, lehdet voivat olla jopa 40 cm mittaisia. Elo-syyskuussa ilmestyvät kukat ovat valkoisia ja röyhymäisiä.
Suomen oloissa laji ei tuota siemeniä, mutta leviää kasvullisesti = juurakosta. Vahvat ja nopeasti kasvavat juurakot pystyvät läpäisemään jopa asfaltin. Maavarret voivat olla, jopa 20 metriä pitkiä ja sijaita 2 metrin syvyydessä. Koska uuteen kasvustoon riittää pieni palanen juurakkoa, laji leviää helposti uusille paikoille puutarhajätteen ja maamassojen mukana.
On kansalliseen vieraslajiluetteloon kuuluva haitallinen vieraslaji.
TORJUNTA / HÄVITYS
Jättitatar on työläs hävitettävä. Isolle alalle levinnyt kasvusto on hankala saada kaivettua pois ja pienikin maahan jäänyt juuren pala riittää uuteen kasvuun. Pienellä alalla kaivaminen käy torjuntamenetelmänä, mutta aluetta täytyy seurata uuden kasvun varalta. Varret voi leikata maata myöden 5 – 6 kertaa kesän aikana, aina kun uutta kasvua tulee ja jatkaa leikkaamista niin monta vuotta, että kasvusto on saatu hävitettyä. Pieneltä alueelta voi kokeilla hävittää kasvustoa myös peittämällä, mutta ongelma tässä keinossa on mahdollisuus kasvun siirtymisestä peitetyn alueen ulkopuolelle. Tätäkin torjuttavaa aluetta täytyy siis seurata. Kemiallisessa torjunnassa on huomioitava ympäristöasiat ja siinäkään ei kertakäsittely riitä.
JÄTTIPALSAMI (Impatiens glandulifera)
Kotoisin Himalajan vuoristoalueelta. Tuotu Suomeen puutarhan koristeeksi. Kasvi on yksivuotinen ruohokasvi, jota tavataan luontoon levinneenä Rovaniemelle saakka. Kasvukorkeus 1,5 – 3 m, pitkään kesällä kukkivat kukat punertavia tai valkoisia, lehdet suikeita ja tiheästi hammaslaitaisia. Viihtyy parhaiten kosteilla ja rehevillä kasvupaikoilla.
Alla kuvat kukista, juurakosta, rungosta sekä pienistä taimista.
On EU:n vieraslajiluetteloon kuuluva haitallinen vieraslaji.
Tiheä ja runsas kasvusto estää muiden kasvien kasvua ja lisäksi pölyttäjät suosivat jättipalsamin runsaasti mettä sisältäviä kukkia. Vaarana on, että muut samaan aikaan kukkivat jäävät pölyttymättä ja häviävät alueelta. Jättipalsamin juuret eivät sido maata. Laji lisääntyy useamman metrin päähän emokasvista sinkoutuvilla kypsillä siemenillä. Yksi kasvi voi sisältää jopa 4000 siementä, mutta siemenpankki on lyhytikäinen ja useimmiten siemenet säilyvät maassa itämiskelpoisina vain parin vuoden ajan.
TORJUNTA / HÄVITYS
Jättipalsamin torjunta on tehokkainta, kun sen aloittaa ennen kukintaa ja siementen kypsymistä. Kasvi on helppo kitkeä juurineen, sillä sen hento juuristo irtoaa helposti maasta. Kasvustot voidaan myös niittää. Sekä kitkentä että niitto kannattaa toistaa 2-3 kertaa kasvukaudella, niitto mahdollisimman läheltä maarajaa. Pienet määrät jättipalsamin kasvijätettä voi laittaa jätesäkeissä poltettavaan jätteeseen, isommat erät viedä säkeissä jätekeskukseen. Kasvijäte, jossa on siemeniä, ei saa kompostoida, koska multaan jäävät siemenet lähtevät uuteen kasvuun.
JÄTTIPUTKI (Heracleum)
Ukonputkien sukuun kuuluvia jättiputkilajeja on hankala erottaa toisistaan ja yleisesti puhutaankin vain jättiputkista. Kaukasianjättiputki (Heracleum mantegazzianum) on Suomessa kasvavista jättiputkilajeista yleisin. Muut Suomessa esiintyvät jättiputkilajit ovat persianjättiputki ((Heracleum persicum) ja armenianjättiputki (Heracleum sosnowskyi).
Kaukasukselta kotoisin oleva kaukasianjättiputki tuotiin 1800-luvulla koristekasviksi Eurooppaan ja myöhemmin myös Suomeen. Armenianjättiputki on myös lähtöisin Kaukasuksen alueelta, mutta rantautunut Suomeen erityisesti Pietarin kautta, jossa sitä yritettiin viljellä rehukasvina. Persianjättiputki on kotoisin Turkin, Irakin ja Iranin alueelta.
Kaikki kolme jättiputkilajia on säädetty haitallisiksi vieraslajeiksi koko EU:n tasolla.
Kasvi on näyttävä jopa neljä metriä korkeana, kukinnon ollessa liki metrin halkaisijaltaan. Kasviin ihastuneet eivät ole aikoinaan varmaankaan osanneet kuvitella mitä seuraa, kun se on tuotu omasta elinympäristöstä kylmään pohjolaan. Kasvi viihtyy Suomen olosuhteissa mainiosti, sillä kylmät talvet mahdollistavat siemenille tarpeellisen kylmäkäsittelyn.
Laji on levinnyt ympäröivään luontoon puutarhoista sekä myös vahingossa siemenistä maamassojen, puutarhajätteiden, vesistöjen ja kulkuneuvojen mukana. Jättiputki syrjäyttää alkuperäislajeja aiheuttaen vakavaa vahinkoa ympäristölle.
TORJUNTA JA HÄVITYS
Torjuntaan liittyy monta riskiä, joten neuvontaa ja apua kannattaa kysyä ammattilaisilta. Hävitys vaatii useamman vuoden ja toteutus on tehtävä systemaattisesti, iho, silmät ja hengitystiet suojaten.
Hävitys kannattaa aloittaa keväällä, kun kasvustot ovat pieniä. Hävittämisessä on oltava varovainen, sillä kasvi on valolle herkistävä ja siten uhka ihmisten ja eläinten terveydelle. Pienikin kosketus kasviin rikkoo kasvin solukon, jolloin kasvinestettä pääsee kasvin pintaan. Neste aiheuttaa auringon kanssa yhteisvaikutuksessa iholle joutuessaan vakavat, palovamman kaltaiset oireet.
KAUKASIANJÄTTIPUTKI (Heracleum mantegazzianum)
Kaukasianjättiputki on kukkiessaan 3 – 5 m korkea. Varsi on punertavan laikukas, karvainen, ontto, halkaisijaltaan n. 10 cm. Lehti on sahalaitainen ja voi olla kooltaan 1,5 – 2 m pitkä / leveä. Kukinto on halkaisijaltaan jopa metrin kokoinen, valkoinen ja sateenvarjomainen. Laji leviää siemenestä ja torjunnassa on tärkeää poistaa kukinnot sekä estää siementen maahan pääsy. Yhdessä kasvissa voi olla useita kymmeniätuhansia siemeniä. Päästessään maahan siemen muodostaa siemenpankin, jossa siemen säilyy itämiskykyisenä useiden vuosien ajan. Kasvi kukkii kolmantena elinvuotenaan ja kuolee kerran kukittuaan. Kukkineet kuivuneet kasvit jäävät pystyyn usean vuoden ajaksi ja alueita, joissa kasvaa jättiputkea voi löytää myös talvella.
Jättiputki kannattaa opetella tunnistamaan jo siementaimena, jolloin kasvin pois kaivaminen on helpointa.
Torjuntamenetelmänä voi käyttää kaivamista, peittämistä ja kukintojen poistoa. Kemiallista torjuntaa suorittaessa täytyy ottaa huomioon ympäristöasiat.
Joskus jättiputki sekoitetaan muihin luonnossa esiintyviin putkilokasveihin kuten karhunputkeen.
- Kaukasianjättiputken lehti on liuskoittunut ja terävän sahalaitainen.
- Karhunputki on kooltaan pienempi, noin 2 metrinen ja sen lehti on melko sileä.
KARHUNKÖYNNÖS – (CONVOLVULUS SEPIUM)
Elämänlangaksi ja kuristajakasviksi kutsutun kasvin alkuperästä ei ole varmuutta. Suomeen koristekasviksi se on kulkeutunut todennäköisesti jo 1700-luvulla ja pienistä juuripaloistakin kasvuun lähtevänä, se on levinnyt meillä myös luontoon.
Karhunköynnös on monivuotinen, ruohovartinen kasvi, jonka vihreä maanpäällinen osa kuolee talven ajaksi, mutta juurakko talvehtii. Toisten kasvien ympärille muodostuva kiertyvää kasvustoa kertyy kesässä jopa 3 – 4 m. Kukinta heinä-elokuussa on väriltään valkoinen tai punakarhunköynnöksessä vaaleanpunainen. Lehti on herttamainen. Pensaisiin kietoutuessaan kasvi muodostaa jopa läpipääsemättömiä tiheikköjä, jotka vaikeuttavat liikkumista. Köynnökset peittävät helposti alleen parimetriset ja sitä matalammat kasvit.
On kansalliseen vieraslajiluetteloon kuuluva haitallinen vieraslaji.
TORJUNTA / HÄVITYS
Kasvupaikalle juurtunut karhunköynnös on erittäin vaikea hävitettävä. Torjunta kannattaa aloittaa katkomalla varret useaan kertaan kesässä tyvestä poikki ja kaivaa samalla juurakoita pois maasta. Köynnösten kuivuttua muiden kasvien tukahdutus helpottaa ja kasveissa kiertävä kuivunut kasvusto on helpompi purkaa pois.
Kasvi leviää pienistä jopa juurenpätkistä, joten kun köynnöstä kaivetaan pois kukkapenkeistä ja muualta puutarhasta, jätteiden hävittämisessä pitää olla tarkka. Kasvi leviää helposti maamassojen siirtelyssä ja kasvivaihtojen yhteydessä sekä puutarhajätteenä kompostiseoksissa tai muualle maastoon vietynä.
KOMEALUPIINI – (LUPINUS POLYPHYLLUS)
Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Tuotu Suomeen 1800-luvulla koriste- ja rehukasvina. Monivuotinen hernekasvi on sitkeä ja helppo leviämään. Tavataan luonnossa Pohjois-Suomeen saakka. Juuristo on pystyjuurakko, eikä leviä kasvullisesti rönsyjen avulla.
Kasvukorkeus noin 1 metri, sininen, punainen tai valkoinen kukinta kesä-heinäkuussa. Kasvi sitoo omaan käyttöönsä juurakon nystyröiden typpibakteerien avulla ilmakehästä typpeä ja pärjää vähäravinteisessakin maassa.
On kansalliseen vieraslajiluetteloon kuuluva haitallinen vieraslaji Suomessa sekä myös Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Tanskassa.
Komealupiini siitepöly sisältää myrkyllistä alkaloidia, joka voi haitata mm. kimalaisten lisääntymistä. Se on haitallinen paikallisille päiväperhospopulaatioille, koska ei kelpaa toukille eikä aikuisille ravintokasviksi.
TORJUNTA / HÄVITYS
Kasvua on mahdoton pysäyttää Suomessa, mutta sen leviämistä voi hillitä. Tärkein tehtävä lajin leviämisen estämisessä, on estää sen siementen leviäminen, sillä lajike leviää tehokkaasti siemenistä ja siemenet säilyttävät itämiskykynsä pitkään. Hävittäminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja torjuntaa on jatkettava useiden vuosien ajan, sillä maaperään pudonneesta siemenvarastosta nousee uusia taimia useiden vuosien ajan.
Yksittäiset lupiinit voidaan kaivaa maasta ja kasvusto voidaan myös niittää, peittää tai sen kukinnot katkoa. Säännöllinen, 2-4 kertaa kasvukauden aikana, kasvin tyveltä tehty niitto heikentää kasvin elinvoimaa ajan myötä. Ensimmäinen niitto kannattaa tehdä alkukesästä parhaaseen kukinta-aikaan, kun siemenpalot eivät ole vielä muodostuneet. Siemeniä sisältävät kukinnot on hävitettävä huolellisesti.
Jos kasvustoa on vähän, poistaminen voidaan tehdä kaivamalla kasvit yksitellen juurineen ylös maasta. Kaivaessa maaperä kuitenkin rikkoutuu ja siemenpankista itää uusia kasveja. Sen vuoksi kasveja ei saa kaivamalla heti hävitettyä.
Niitettäessä ja jos siemenet ovat ehtineet muodostua kukkiin ja kypsyä (siemenpalot ruskeita ja siemenet ruskeita ja kovia), niittämisestä ei ole enää höytyä, silloin niitettäessä siemenet päinvastoin voivat levitä lähiympäristöön. Niittoa on jatkettava seuraavina vuosina. Komealupiinin niittojätteet rehevöittävät kasvupaikkaa, joten on tärkeää, että ne korjataan pois.
Niitetyt kasvustot ja kukinnot, joissa ei vielä ole siemeniä, voi laittaa kompostiin tai haravoida kasvupaikalla kasaan maatumaan. Peittämällä kasa huolellisesti muovilla tai pressulla voi vielä varmistaa, etteivät kasvit jatka kehittymistä. Ylöskaivettu komealupiinin juurakko voidaan kuivattamisen jälkeen kompostoida.
Kaikki siemeniä sisältävät kukinnot ja muut kasvijätteet on hävitettävä huolellisesti esimerkiksi laittamalla ne kaksinkertaisessa jätesäkissä polttokelpoiseen sekajätteeseen tai viemällä isommat erät jätekeskukseen.
KURTTURUUSU – (ROSA RUGOSA)
Kotoisin Itä-Aasiasta. Tuotu Suomeen koristekasviksi ja käytetty sitkeänä ja kestävänä ruusulajikkeena paljon kaupunkien ja kuntien istutuksissa sekä teiden varsilla ja viherkaistoilla. Lajia esiintyy villiintyneenä Rovaniemen korkeudelle saakka. Monivuotinen pensas, kasvukorkeus noin 1,5 m. Kukat väriltään voimakkaan vaaleanpunaiset tai valkoiset. Oksat tiheäpiikkiset ja piikit erikokoiset. Lehdistö tumman vihreä, kiiltävä ja uurteinen. Kiulukoiden muoto litistynyt, naurismainen.
Kurtturuusun Rosa rugosa –laji ja sen valkokukkainen muoto Rosa rugosa f. alba on luokiteltu kansallisesti haitallisiksi vieraslajeiksi. Kurtturuusun kasvatus on kiellettyä kolme vuoden siirtymäajan jälkeen 1.6.2022 alkaen.
- Kurtturuususta jalostetut Tarhakurtturuusut, Rosa Rugosa–lajikkeet, eivät ole sääntelyn piirissä.
Laji leviää tehokkaasti juuriversojen sekä siementen avulla. Aiheuttavat leviämisellä haittaa erityisesti rannoilla ja saaristossa. Hiekkarannoilla lajike valtaa rannat tiheänä mattona, estäen muiden kasvien kasvun.
TORJUNTA / HÄVITYS
Syvällä olevan juuriston poistaminen on hankalaa, sillä kaivinkoneellakin juuriston poistoissa jää maahan helposti, herkästi uutta kasvua jatkavia juuren pätkiä. Kaivettu alue vaatii tarkkailua ja toimenpiteitä muutaman vuoden ajan. Mahdolliset uudet kasvit poistetaan heti niiden ilmestyttyä, pieninä taimet saa poistettua maasta myös lapiolla.
Kivikkoiselta kasvupaikalta, josta kaivuu ei onnistu, voidaan kasvi hävittää näivettämällä. Menetelmä on ilman torjunta-aineita tehtynä ympäristöystävällinen, mutta samalla työläs ja aikaa vievä. Kun kasvin kaikki vihreät osat leikataan 3-4 vuotta, 3 – 4 kertaa vuodessa maata myöden pois, kasvu hidastuu ja kuolee näivettymällä pois.
Kasvustoa voi yrittää näivettää myös peittämällä. Kasvusto leikataan ensin maanpäälliseltä osiltaan kokonaan pois. Sen jälkeen alue peitetään valoa läpäisemättömällä peitteellä. Peite tulee ulottua vähintään 1 m kasvuston ulkopuolelle, jotta sivuversojen levittäytyminenkin voidaan estää.
Jos kasvustoa hävitetään leikkaamalla, leikkaus pitää uusia säännöllisesti ja riittävän usein, sillä leikkaaminen aktivoi uusien versojen ja juurien kasvua.
PIISKUT (SOLIDAGO)
Kotoisin Pohjois-Amerikasta. Kestävä ja helppohoitoinen syyskesän monilajinen väripilkku. Piiskuista usein taimistoilla tarjolla oleva lajike on kanadanpiiskuista jalostettu tarhapiisku, joka ei kuulu vieraslajeihin, samoin kuin ei myöskään ainut kotimainen piiskulaji, kultapiisku.
Leviävät kasvullisesti juuripaloista ja siemenistä. Yksi kasvi tuottaa jopa 10 000 pientä mustaa siementä, joiden avulla kasvi voi levitä tehokkaasti pitkiäkin etäisyyksiä puutarhasta luontoon.
Iso-, kanadan- ja korkeapiisku ovat kansalliseen vieraslajiluetteloon kuuluvia haitallisia vieraslajeja.
Piiskut ovat voimakkaita kilpailijoita erityisesti niittymäisissä elinympäristöissä, sillä runsaudessaan ne houkuttelevat pölyttäjiä ja pölyttäjävierailuiden määrä alkuperäisten kasvilajien kukinnoilla voi vähentyä. Valtaamalla tehokkaasti kasvualaa ja vähentämällä pölytyksen määrää muissa kasveissa, ne voivat muodostaa laajoja, yksipuolisia kasvustoja, joiden kanssa alkuperäiskasvisto ei pysty kilpailemaan.
TORJUNTA / HÄVITYS
Ympäristöön karanneet piiskut on aina syytä hävittää alkuperäisen lajistomme turvaamiseksi riippumatta siitä, mistä vieraasta piiskusta tarkalleen on kyse. Ellei ole varmuutta, onko puutarhan lajike haitalliseksi säädettyä piiskulajia vai sallittua tarhapiiskua, kukinnot on syytä katkaista ennen kuin kasvi alkaa siementämään, niin sen lisääntyminen ja karkaaminen ympäristöön saadaan estettyä.
TARHAPIISKU – Solidago Canadensis-ryhmä
Kasvi kukkii pitkään heinäkuusta syyskuuhun ja kasvaa noin 50-80 cm korkeaksi. Kasvusto on vahvavartinen, mutta kukintavaiheessa usein tuettava. Lehdet kukintoon saakka yltävinä kapeat ja tummanvihreät. Lajikkeesta riippuen kukkien väri vaihtelee vaalean-, sitruunan-, kirkkaan- tai kullankeltaisena. Talvenkestoltaan tarhapiiskut ovat kestäviä, mutta Pohjois-Suomessa ne eivät ehdi aina kukkia. Kasvi sopii omaksi ryhmäkseen tai muiden suurikokoisten perennojen kanssa yhdisteltäväksi. Voimakkaan leviämisen vuoksi sen kasvualusta kannattaa rajata esim. juurimatolla ja kukkavarret katkaista ennen kuin kukat ehtivät kypsyä ja aloittaa siementämisen.
TERTTUSELJA – (SAMBUCUS RACEMOSA)
Kotoisin Etelä- ja Keski-Euroopasta. Tuotu Suomeen koristekasviksi, josta levinnyt viljelykarkulaisena luontoon, Oulun korkeuksille saakka.
Nopeakasvuinen, 2–4 metriseksi kasvava, kuusamakasveihin (Caprifoliaceae) kuuluva pensas. Lehdet muistuttavat hieman kotipihlajaa (Sorbus aucuparia), mutta lajin voimakas, tympeähkö tuoksu erottaa sen pihlajasta. Kasvista lähtevän hajun takia terttuseljaa kutsutaan myös nimellä paskamarja. Loppukesällä kypsyvät punaiset marjat ovat hieman myrkyllisiä. Marjat maistuvat linnulle ja siemenet leviävät niiden mukana myös hyvin. Kellertävänvalkoiset kukat touko – kesäkuussa.
Mainittu kansallisessa vieraslajistrategiassa ongelmakasvina.
Terttuselja kasvaa usein yksittäisinä pensaina, jolloin se ei aiheuta suurempaa haittaa muulle luonnolle. On havaittu, että joskus metsänhakkuun jälkeen paikalle syntyy tiheä terttuseljapensasto. Näissä tilanteissa kasvi voi haitata jopa metsän uudistumista. Näissä tilanteissa kasvi voi haitata jopa metsän uudistumista ja siksi laji suositellaan poistettavaksi metsänhoitotoimien yhteydessä, puistoista näkemän peittävyyden takia sekä luonnonhoidon yhteydessä suojelualueilta.
Alla keväinen lehtiin puhkeava terttuselja.
VIITAPIHLAJA-ANGERVO – (SORBARIA SORBIFOLIA)
Kotoisin Siperian keskiosista Japaniin ja Kamtsatkan niemimaalle ulottuvalta alueelta. Käytetään Suomessa yleisesti puutarhoissa ja kadunvarsipensaana. Leviää tyvi- ja juurivesojen avulla laajoiksi ja tiheiksi kasvustoiksi. Kasvunlähtöön riittää palanen maavartta. Selviää karuissakin olosuhteissa ja karkaa helposti istutusalueilta luontoon esimerkiksi puutarhajätteen mukana. Korkeus 150 – 200 cm. Kermanvalkoinen kukinta heinäkuussa, ruskettuneet kuihtuneet kukinnot jäävät talven ajaksi kasviin kiinni.
Viitapihlaja-angervo ja sen eri muodot on säädetty kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi. Viitapihlaja-angervolla on kahden (2) vuoden siirtymäaika, ja sitä koskevat säädökset astuvat voimaan 15.8.2025.
TORJUNTA / HÄVITYS
Haastava hävitettävä. Hyvin leikkaamista kestävänä lajina kasvuston hävittäminen leikkaamalla tulee toistaa 3-4 kertaa kasvukauden aikana useamman vuoden ajan. Kun kasvuston leikkaa maata myöden, leviäminen hidastuu. Leikkausten yhteydessä voi myös kaivaa juurakoita pois ja peittää alasleikattu kasvusto paksulla katteella (pressu tms.).
Hävitä vieraslajit puutarhastasi ja käsittele puutarhajäte niin, ettei itämiskykyiset siemenet tai kasvinosat pääse leviämään. Huolehdi myös ettei laji leviä maa-aineksen tai muiden siirrettävien kasvien mukana.
